torstai 31. tammikuuta 2013

Tammikuussa luettua

Viime vuonna en tällaisia kuukausikohtaisia listauksia tehnyt, koska se ei tuntunut tarkoituksenmukaiselta: ehdin lukea vain pari kirjaa kuussa. Nyt ainakin yritän listata aina loppukuusta kuukauden luetut kirjat, koska näin saan edes lyhyesti sanottua jotakin teoksista, jotka olen lukenut mutta joista en ole muuten kirjoittanut blogissa. Kaikista kun ei tunnu irtoavan tekstiä, vaikka kirja olisi ollut hyväkin. Esimerkiksi kaikki kolme tammikuun bloggaamatonta olivat hyviä, Winman ja Itäranta jopa loistavia.

Bloggaamattomat:
Sarah Winman: Kani nimeltä jumala (2012) (325 s.)
Alkuteos: When God Was a Rabbit. Suom. Aleksi Milonoff.
Mistä minulle: ostin uutena.


Tartuin kirjaan sen hulvattoman nimen vuoksi, ja tarina osoittautui paikoin juuri niin hykerryttäväksi kuin nimi antoi odottaa. Kertojana toimiva Elly varttuu lapsesta aikuiseksi ja samalla hänen kertojanäänensä aikuistuu. Ellyn perhe on omalaatuinen, ja keskeinen sija hänen elämässään on aina myös lapsuudenystävä Jenny Pennyllä, vaikka välimatkaa kertyisikin. Winman yhdistää huumorin raskaisiin aiheisiin, eikä kirja ensivaikutelmasta huolimatta ole lainkaan kepeä.

* * *


Kaj Korkea-aho: Tummempaa tuolla puolen (2012) (437 s.)
Alkuteos: Gräset är mörkare på andra sidan. Suom. Laura Beck.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.


Mieleeni jäivät toimiva kokonaisrakenne ja mielenkiintoiset henkilöhahmot. Korkea-aho tiputteli kutkuttavia yksityiskohtia pikkuhiljaa, mikä koukutti ainakin minut kirjan lukijaksi heti alusta lähtien. Jossakin vaiheessa ratkaisu hieman jo puudutti, kun jokainen luku päättyi arvattavan samankaltaisesti. Kirjassa yhdistyvät loistava henkilökuvaus, jännärimäiset piirteet ja fantasia.

* * *


Emmi Itäranta: Teemestarin kirja (2012) (267 s.)
Mistä minulle: lainaasin kirjastosta.



Scifikirjallisuus ei kuulu peruslukemistooni: taidan jopa hieman vierastaa scifiä ja fantasiaa. Itärannan kirja antoi kuitenkin aihetta kyseenalaistaa ennakkoluulojani ja oletuksiani, sillä Teemestarin kirja oli vaikuttava lukukokemus. Kirjaan on luotu kekseliäästi uskottava maailma. Viihdyin kyllä jo syksyllä Nälkäpelin parissa pelottavan hyvin. Nämä dystopiat ovat olleet viehättäviä ajatusleikkejä.





Blogatut

Taina Latvala: Välimatka (2012) (253 s.)

J.W. von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset (1774) (205 s.)

Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus (2008) (176 s.)

Paul Auster: Talvipäiväkirja (2012) (225 s.)

Paul Auster: Oraakkeliyö (2003) (265 s.)


Tammikuussa luin kahdeksan kirjaa, joissa oli yhteensä 2153 sivua. Osan olin aloittanut jo joululomalla, mikä selittää minulle runsasta kuukausimäärää. En edes kuvittele pääseväni tällaisiin lukemiin alkaneen kevään kaikkina kuukausina. Tentteihin täytyy lukea vastaava sivumäärä helmi- ja maaliskuussa, joten nähtäväksi jää, miten lukuintoa riittää kaunon puolelle. Niin, ja aikaa, sillä töissäkin täytyy käydä.

Kaikki tammikuussa lukemani kirjailijat olivat minulle ennestään tuntemattomia. Tavallaan harmittaa, että en saanut aikaiseksi kirjoittaa Korkea-ahosta, Winmanista ja Itärannasta. Varsinkin kun kaksi viimeksi mainittua ovat esikoiskirjailijoita, joille soisin mahdollisimman paljon näkyvyyttä. Nämä esikoiset ovat kaikki suht uusia, joten kirjoittaminen takkusi osittain siksi, että niitä on käsitelty ja vatkattu jo niin paljon, että kyllästyttää.

Kuva: tammi.fi
Kuukauden kirjailijalöytö oli ehdottomasti Paul Auster! Hotkaisin heti Talvipäiväkirjan perään Oraakkeliyön ja vakaasti aion lukea tältä nerokkaalta kirjailijalta lisää vielä lähiaikoina. Otan mieluusti vastaan suosituksia siitä, minkä Austerin seuraavaksi kirjastosta kotiin nappaisin!

Toivottavasti kirjavuoteni jatkuisi yhtä monipuolisena kuin sen ensimmäinen kuukausi oli: sekoitus uutta ja vanhempaa, kotimaista ja ulkomaista, tuttua ja vähän vieraampaa.

(Muokattu 1.2.2013: Korkea-aho ei ole esikoiskirjailija)

8 kommenttia:

  1. Sattumoisin olen lukenut kaikki kolme bloggaamatontasi hiljattain ja pidin myös, Itärannasta eniten, Winmanista kenties vähiten. Hyviä kaikki, tosiaan, mutta Korkea-ahon teos on hänen toinen romaaninsa, ei esikoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kirsi tästä huomiosta, ihan ajatuksissani väitin moista! Korkea-ahon esikoista yritin aloittaa joskus syksyllä, mutta en kovin pitkälle päässyt.

      Poista
  2. Minä en taida tuohon Korkea-ahoon tarttua, sillä en voinut sietää hänen esikoistaan, Katso minuun pienehen, jonka luin joskus viime vuonna. Vaikka kai sitä pitäisi antaa mahdollisuuksia. ;)

    Auster on minulla korkkaamatta, täytyy tehdä asialle jotain!

    Minä olen vähän kriisissä, kun lukuaika on supistunut uuden työn vuoksi niin paljon. Mutta ehkä tässä taas päästään raiteille takaisin, kunhan totun uuteen rytmiin ja elämään. :)

    Kirjaisaa helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En päässyt Korkea-ahon esikoisessa juuri alkua pidemmälle, joten tämä oli mielestäni huiman paljon parempi.

      Uusi työ vie helpoosti kaiken ajan ja energian. Ei kannata hätäillä, lukemisen aika tulee taas :)

      Poista
  3. Tuo Kani nimeltä jumala on houkutellut jo kotvan aikaa. Kun vain ehtisikin lukea päjäyttää kaiken mitä tahtoisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinäpä se suurin pulma: mistä lisää aikaa lukemiselle...

      Poista
  4. Hieno tammikuu sinulla! Minäkin ajattelin, että voisin tästä lähtien ryhtyä tekemään kuukausipostauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuukausikooste on hyvä keino saada mainittua ne kirjat, joista ei syystä tai toisesta synny omaa postausta.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...