lauantai 4. tammikuuta 2014

Lukemalla maailman ympäri

Nannan kirjakimara täyttää tänään kaksi vuotta, ja blogisynttäreiden kunniaksi käynnistän lukuhaasteen itselleni.

Monissa kirjablogeissa on näkyvillä kartta, johon bloggaaja merkkaa lukemiensa kirjojen kotimaan. Tällaiset kirjalliset maailmanvalloitukset ovat minusta kiehtovia seurattavia. En ole aiemmin saanut aikaiseksi alkaa pitää kirjaa lukemistani kirjoista maittain, mutta viime marraskuussa eteeni tullut blogi A year of reading the world  muutti mieleni.

Yllä mainitussa blogissa brittiläinen toimittaja Ann Morgan luki maailman maat läpi kirja kerrallaan vuodessa. Blogista voi tutkailla Morganin lukemia kirjoja maittain; esimerkiksi Suomesta hän luki Paasilinnan Jäniksen vuoden englanniksi.

Inspiroiduin maailmanmatkasta siksi, että etenkin kotimainen nykyproosa on alkanut tympiä. Kieriskelin loppusyksystä jonkinlaisessa lukemis- ja bloggaamiskriisissä, josta avauduin hieman täällä. Palautin (lähes) kaikki kirjaston kirjat ja meinasin jo lopettaa koko bloggaamisen. Se alkoi maistua puulta. Kaipasin piristysruisketta lukemiseeni ja blogiharrastuksen jatkamiseen, kipeästi.

Brittitoimittajan blogia selaillessani alkoi mielessäni kaikua ”Mitä jos...? Voisinko?". Herkästi innostuvaa sorttia kun olen, niin tunnin päästä olin jo kirjakaupassa etsimässä maailmankarttajulistetta. Alusta asti oli nimittäin selvää, että haluan seurata urakan edistymistä muualtakin kuin tietokoneen ruudulta.

Sopiva karttajuliste löytyi lopulta marketista, ja tarpeeksi suuri ilmoitustaulu sen taustaksi Huuto.netistä. Lopputulos on jokseenkin katseenkestävä karttataulu. Hyvä näin, jotta hökötystä ei tarvitse piilotella kaapissa tai oven takana. Korkkitaustaiseen karttaan voi kätevästi neuloilla merkata luetut maat. Samalla kun näen, miten matkani etenee, tulee opittua myös maantietoa.


Mitenkään omaperäisestä projektista tässä ei siis ole kyse, enkä pyri ottamaan hankkeen ideasta kunniaa itselleni. Kotimaisista kirjablogeista maailmanvalloitukseen keskittyy ainakin Marian Kirja joka maasta -blogi, ja monissa kirjablogeissa maailman maiden kiertämisessä kirjallisesti on edetty jo varsin pitkälle.

Maailman valtioista 193 on YK:n eli Yhdistyneiden kansakuntien jäsenvaltioita. Suomen valtio on tunnustanut 195 maan itsenäisyyden: nämä ovat ne valtiot, jotka otan maailmankiertueeni etapeiksi. (Voi olla, että joudun tarkentamaan tätä vielä myöhemmin.) Luettavissa kirjoissa kiinnitän huomiota kirjailijan kotimaahan, nykyinen asuinmaa tai kirjan tapahtumapaikka eivät ole ratkaisevia. Niinpä esimerkiksi Herta Müllerin romaani veisi matkani Romaniaan, jossa hän on syntynyt ja asunut pitkälle aikuisikään, vaikka Müllerin tuotanto usein lasketaankin osaksi saksalaista nykykirjallisuutta.

Viime vuonna luin 87 kirjaa, ja puolet vuodesta opiskelin täydennysopintoja ja tein kokopäiväisesti töitä samaan aikaan. Nyt on siis käsillä ensimmäinen vuosi "vain töissä" ilman opiskeluvelvoitteita, joten lukemiselle jää kenties entistä enemmän aikaa. En siltikään lähde kirjalliselle matkalleni yhtä määrätietoisesti ja aikatauluvetoisesti kuin Morgan. En halua asettaa tarkkaa takarajaa kirjojen lukemiselle, mutta varovaisesti voisin spekuloida projektin vievän noin kaksi vuotta. Se tarkoittaisi vajaan kahden kirjan lukemista per viikko, eli kyse on varsin maltillisesta määrästä. (Aion jatkossakin lukea muitakin kuin tämän yhden projektin kirjoja.)

Haastavaksi projektin tekee kirjojen metsästäminen. Taustatyötä olen tehnyt sen verran, että olen listannut lukuehdotuksen noin sadasta maasta. Loppua kohden kirjojen löytäminen käynee aina vain haasteellisemmaksi, ja saa nähdä, nouseeko seinä vastaan.

Aion aloittaa matkani lukemalla kirjoja suomeksi. Jo oman kirjahyllyn opuksillä pääsen reiluun 30 maahan, sen jälkeen on siirryttävä kirjaston antimiin. Morgan luki kirjat englanniksi, ja sekin tuotti ongelmia. Niinpä olen varautunut vaihtamaan lukukieltä matkan varrella. Englanti, saksa ja ruotsi voivat tulla kysymykseen.

Projektini etenemistä voi seurata Kirjakimaran välilehdeltä Lukemalla maailman ympäri. Merkitsen myös urakkaa ajatellen lukemani kirjat samannimisellä tunnisteella. Projekti starttaa nyt, aiemmin luettuja kirjoja en laske mukaan.

Lähden matkaan innostuneena ajatukset täynnä suunnitelmia, haaveita, odotuksia, epäilyksiäkin. Saa nähdä, mihin reissuni minut vie. Tervetuloa seuraamaan kirjallista maailmanympärimatkaani!

15 kommenttia:

  1. Tsemppiä urakkaan! Itsekin yritän kovasti saada uusia maita valloitettua tämän vuoden aikana (nyt lukema 49), eli varmaankin bongailen sinulta lukuvinkkejä uusiin maihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Käynkin kurkkimassa blogistasi vinkkejä :)

      Poista
  2. Mukavaa reissua! Minäkin alustavasti suunnittelin jotakin tämänkaltaista muutaman blogin innoittamana. Ehkä saat siis matkaseuraa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lähde ihmeessä mukaan, tästä tulee hauska reissu ;)

      Poista
    2. Toivottavasti saadaan sinustakin, Tintti, seuraa lukumatkalle!

      Poista
  3. Hyvä, että keksit sinua innostavan bloggausidean. :) Onnea matkaan ja seurailen mielenkiinnolla matkaasi sivusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Tervetuloa seuraamaan matkan edistymistä!

      Poista
  4. Vitsit olen ihan kateellinen tuosta konkreettisesta kartasta! Tässä on kyllä sellainen idea, joka tekisi mieli itsekin joskus toteuttaa. Ei tänä vuonna, mutta ehkä joku vuosi.

    Ihanaa matkaa sinulle! Ja tsemppiä. Ehdottomasti jään kyllä seuraamaan projektiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kartta on onneksi helppo toteuttaa! Kun vain innostus ja ajankohta osuvat kohdilleen, niin lähde matkaan. Tätä projektia on hauska seurata blogeissa, kun kaikkien matkat ovat niin erilaisia.

      Poista
  5. Oma matkani on vielä puolentoista vuoden jälkeen alkutekijöissään, kun koko ajan tulee vastaan haasteeseen sopimattomia kirjoja. Toivotan kuitenkin hyvää matkaa, ja ehkä tosiaan bloggaajat saavat toisiltaan mukavasti lukuvinkkejä tämän haasteen puitteissa :) Minäkin taisin nyt vähän innostua, ehkä haen seuraavaksi aktiivisesti sellaisia kirjoja, jotka tähän sopivat.

    Tuo konkreettinen kartta on muuten mainio idea! Olen harkinnut myös kartan ostamista, mutta merkitsisin siihen kaikki ne maat, joihin olen itse matkustanut. Ehkä yhdistän joku päivä nämä kaksi käyttämällä vaikka erivärisiä neuloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja hauskaa, että sinäkin innostuit oman haasteesi editämisestä!

      Eri blogien lukuvinkit ovat kyllä arvokkaita, sillä on aika homma yrittää miettiä sopivaa luettavaa kaikista maista. Ongelmia alkaa tulla varmasti puolivälin jälkeen, tämä alkumatka on vielä helppoa hyppelyä maasta toiseen...

      Tsemppiä vielä matkallesi! Kartta kannattaa hankkia, se motivoi projektissa :)

      Poista
  6. Kiitos linkityksestä! Hauskaa, että sinäkin innostuit lukumatkailusta. Mitä useammalla suomenkielisellä kirjabloggaajalla on samansuuntainen projekti, sitä enemmän saamme vinkkejä toisiltamme. Harvinaisemmista maista tulee taatusti luettua samoja kirjoja, jolloin niistä on helppo keskustella yhdessä. Otan blogisi seurantaan ja linkitän vastavuoroisesti sen oman blogini "seuraamani kirjablogit" -linkkilistalle.

    Antoisaa matkaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä :) lukuvinkit tulevat olemaan todella tarpeen, varsinkin matkan loppupuolella. Kiva saada uusi lukija, tervetuloa seuraamaan matkaani! Hyvää matkaa sinullekin!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...