keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Nannan V lukumaraton: Blogistanian yhteislukumaraton

Kuva: Denise Kerbs, CC BY 2.0
Logoksi muokannut: Emmi T.
Nyt on käsillä jo viides kerta, kun aloitan vuorokauden mittaisen luku-urakan. Näiden täysmaratonien lisäksi olen urakoinut kahdesti puolikkaan matkan, joista toinen tosin venähti 16 tunnin pituiseksi. Kolmatta kertaa osallistun kirjabloggaajien yhteiselle kesälukumaratonille: tänään kymmenet bloggaajat maratoonaavat tahoillaan ja raportoivat urakastaan sosiaaliseen mediaan, kukin tavallaan.

Tätä yhteismaratonia emännöi Lukutoukan ruokalista -blogi, jossa on voinut ilmoittautua mukaan. Lukumaratonilla on säännöt, joskin melko löyhät sellaiset:

1. Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan maratoniin.
2. Aloittaa voi mihin kellonaikaan hyvänsä ja lukea haluamansa ajan ja määrän kuitenkin niin, että enimmäisaika on 24 tuntia. (Esim: aloitus 16.7. klo 18.00 -> lopetus 17.7. klo 18.00.) Maratonin saa aloittaa halutessaan myös jo 15.7., kunhan osa maratonista luetaan 16. päivän puolella. Näin siksi, että maratoonareilla on erilaisia elämäntilanteita, jotka halutaan ottaa huomioon. Tankkaus-, lepo- yms. taukoja saa pitää vapaasti, mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan.
3. Merkitään ylös luettu sivumäärä ja ilmoitetaan se julkisesti blogissa.
4. Lukea saa mitä tahansa, missä ja miten tahansa!
5. Lukumaratonista saa kirjoittaa blogiinsa etu- ja jälkikäteen ja mielellään myös maratonin kuluessa.
6. Lukumaratonin hashtagina somessa on #lukumaraton.

Alkukesäinen maratonini Joël Dickerin tiiliskiven parissa oli sen verran mainio kokemus, että lähden matkaan toistamiseen yhden paksukaisen kanssa. Kirjana on nyt Donna Tarttin Tikli, jossa on 895 sivua. Innostuin kirjasta heti sen ilmestyttyä ja ostin sen omaksi, koska en malttanut jäädä kirjaston varausjonoon. Epäilin myös, riittäisikö laina-aika tiiliskiven selättämiseen. No, nyt aion hotkaista järkäleen vuorokaudessa, joten jälkimmäinen syy ei enää päde perusteeksi kirjan ostamiselle.

Tartt oli minulle aiemmin tuntematon kirjailija, mutta kollegat, asiakkaat ja media saivat minutkin kiinnostumaan tästä harvakseltaan julkaisevasta kirjailijasta. Tikli-intoa puhkuen ostin alkukesästä käytettynä myös kirjailijan esikoisen, Jumalat juhlivat öisin. Luin sitä eilen verryttelykirjana ja voin todeta, että jos Tikli on edes lähellekään yhtä hyvä, niin edessä on maratonin mittainen lukunautinto.

Päivitän tätä tekstiä maratonin edetessä, samoin blogin Facebook-sivuja. Kesken maratonin keskityn varmaankin tunnelmien raportoimiseen ja kirjoitan itse kirjasta tarkemmin myöhemmin.

Tervetuloa seuraamaan!

* * *

Donna Tartt: Tikli (2013)
Alkuteos: The Goldfinch.
Suomentaja: Hilkka Pekkanen (2014).
Kustantaja: WSOY.
Sivumäärä: 895.
Mistä minulle: ostin uutena.

Maratonkirja ja -ympäristö.


* * *

Aikaa kulunut: 4 tuntia
Luettuja sivuja nyt: 144

Sää oli maratonini alussa sateinen ja sumuinen, joten olen lukenut mökillä sisätiloissa. Aloitin luku-urakkani optimistisesti sohvalla loikoillen ja torkahdin tietenkin hetkeksi. Nukahtaminen ei johtunut kirjan pitkäveteisyydestä vaan lomalaisen unirytmistä. 

Tarina on temmannut minut mukaansa ja kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta. Hieman hankala luettava se tosin on kokonsa vuoksi. Kädet väsyvät nopeasti.


Nyt ilma on kirkastunut ja aurinkokin pilkahtelee. Seuraavaksi pientä jaloittelua koiran kanssa, ja sitten etsin mukavan lukupaikan ulkosalta! Palaan taas päivittämään lukutunnelmia illemmalla.


* * *

Aikaa kulunut:  8 tuntia
Luettuja sivuja nyt: 290

Kirja pitää tehokkaasti otteessaan, vaikka imu ei ole ihan samanmoinen kuin edellisessä maratontiiliskivessäni eli Dickerin romaanissa Totuus Harry Quebertin tapauksesta, jota oli pakko ahmia eteenpäin vimmalla. Tikliä voi lukea rauhallisemmin, se ei ole niin juonivetoinen. Välillä tosin huomaan ajattelevani, että tässä olisi ollut tiivistämisen varaa – ja olen lukenut vasta vajaat 300 sivua.


Isoa kirjaa hämmästelee myös tsempparikoira.

Lukeminen sujuu, vaikkakin hämmästyttävän hitaasti. Teksti on sinänsä helppolukuista ja jouhevaa, joten en tiedä mikä tänään hidastuttaa. Onneksi tässä ei ole mikään kiire, ehdin mihin ehdin maratonin puitteissa. Huomiseen klo 13 on kuitenkin vielä aikaa!

Luen vielä useamman tunnin ennen yöunia, mutta voi olla, että seuraava päivitys venyy aamuun.

* * *
Aikaa kulunut: 17 tuntia 45 minuuttia
Luettuja sivuja nyt: 450

Yöllä sammutin valot 12 luetun tunnin kohdalla: silloin olin tahkonut kirjasta aika tarkalleen puolet eli 450 sivua. Nyt aamusella jatkan tuosta. Lukuaikaa on vielä reilut kuusi tuntia.

Aamuaurinko piristää mukavasti. Harvemmin (koskaan?) tulee mökillä herättyä ennen seitsemää, joten varhaisen aamun kauneus ja rauha hämmästyttää. Myös kirja on päässyt yllättämään puoliväliin mennessä useasti.

Silmät ristissä ihmettelin aamukastetta ja valoa.

Aamukahvin voimalla herättelen itseäni; tsempparikoira totesi pienen jaloittelun jälkeen, että on parempi vielä jatkaa unia.

* * *

Aikaa kulunut: 24 tuntia
Luettuja sivuja yhteensä: 660

Vihdoin maalissa! Maratonista jäi loistava fiilis, joskin 24 tunnin lukurupeama tuntuu silmissä, hartioissa ja käsissä. En ole aiemmin lukenut näin hankalasti luettavaa kirjaa! Kookasta ja painavaa teosta ei noin vain pidempiä aikoja kannatella.

Paras lukuasento paksukaiselle: sohvalla vatsallaan.
Kuva otettu alkumatkasta.

Tuhti Tikli ei ollutkaan ihan niin helppolukuinen kuin olin kuvitellut. Kirjan 895 sivua olisivat vaatineet minulta ultamaratonin :) 

Kirja parani, mitä pidemmälle ehdin, ja nyt minulla on hieman vaikeuksia irrottautua tarinan maailmasta. Pakko kuitenkin antaa silmien levätä ja keskittyä nauttimaan loppupäivä aurinkoisesta ulkoilmasta ilman kirjaa.

Kirjoitan kirjasta ajan kanssa oman tekstin, kunhan saan loput sivut luettua.

Kiitos kannustuksesta kaikille matkaani seuranneille! Nyt tämä maratoonari lähtee veneretkelle ja nauttimaan palkintopitsasta :)

7 kommenttia:

  1. Minullakin on järkälemaraton, mutta en usko saavani TSH:tä loppuun vuorokaudessa. En todellakaan lue sitä kovin nopeasti, mutta ihana se on (tiesin tämän kyllä jo aiempien lukukertojan perusteella, mutta totesin asian uudestaan). Tikli kiinnostaa minuakin, joten jään seuraamaan, mitä pidät. Tsemppiä maratoniin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja tsemppiä sinullekin! Etukäteen luulin, että ehtisin Tiklin loppuun vuorokaudessa, mutta enää en ole niinkään vakuuttunut siitä. Ainakin tämä alku on edennyt aika hitaasti, toisaalta nukahtelu hidasti starttia ;)

      Poista
    2. Olen lukenut TSH:n ennenkin, joten siksi tiesin, että en sitä saa loppuun vuorokaudessa. Näillä näkymin saan kuitenkin toisenkin osan loppuun, joten sitten on vain yksi osa jäljellä maratonin jälkeen luettavaksi. :) Tsemppiä vielä tämän päivän maratonlukemiselle!

      Poista
  2. Minäkin ostin Tiklin juuri viime viikonloppuna - tosin englanniksi. Kirjailija on minullekin uusi tuttavuus, mutta samoista syistä kuin sinäkin päätin lisätä kirjan lukulistalleni. Varmasti hyvä valinta maratonkirjaksi! ;) Itse en ole vielä ehtinyt kuin selailla kirjaa ja odottaa toiveikkaana hetkeä, jolloin minulla olisi aikaa uppoutua siihen kunnolla työkiireiden jälkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tikli oli tosiaan hyvä valinta maratonille, vaikka hidaslukuisuus pääsi yllättämään. Sain juuri tänään kirjailijan esikoisen vihdoin loppuun, joten nyt voin siirtyä Tiklin viimeisten parinsadan sivun kimppuun!

      Poista
  3. Maratoneissa tuntuu olevan makueroja, joillekin ei taida sopia ollenkaan ja lopuille sitten vaihtelee onko parempi usea lyhyt vai tällaiset tiiliskivet (jotka ehkä saa luettua määräajassa tai sitten ainakin ison kimpaleen).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut, että minulle toimii jonkinlainen teemamaraton tai sitten tiiliskiviurakka - kaipaan jotakin, joka yhdistää luetut kirjat. Mitä useampi maraton on takana, sitä vähemmän luettujen sivujen määrällä on ollut minulle väliä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...