tiistai 17. marraskuuta 2015

Selja Ahava: Taivaalta tippuvat asiat (2015)

Kustantaja: Gummerus.
Sivumäärä: 222.
Oma arvio: 4½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi: Jenni Noponen
Pienen Saaran elämä mullistuu, kun äiti menehtyy yhtäkkiä. Eräänä päivänä jäälohkare tippuu taivaalta äidin päähän, ja äiti on poissa. Äidin kuolema nostaa Saaran mieleen lukuisia kysymyksiä ja saa luonnollisesti isänkin tolaltaan. Aurinkolasit päässä sängyssä makaava isä ja maailmanmenoa ahkerasti pohtiva tyttö ovat yhtä ymmällään kaiken edessä. Suurin kysymys on: Miksi?

Saara ja isä muuttavat Sahanpurutalosta tädin luokse kartanoon, johon täti on muuttanut saatuaan huikean lottovoiton. Kun täti vielä voittaa lotossa toistamiseen ja käy kirjeenvaihtoon viidesti salamaniskun kokeneen miehen kanssa, on selvää, että kirjan äärellä on pohdittava sattuman ja kohtalon kysymyksiä.

Sattuma pakottaa kirjan henkilöiden elämät muuttumaan, kun mitä epätodennäköisimmistä asioista tulee todellisuutta. Näitä elämän kummallisuuksia tarkastellaan pienen tytön näkökulmasta.

Aikuiset aina kyselevät, mitä lapset miettivät. Mutta luulen, että ne huolestuisivat, jos lapset kertoisivat. Jos on esimerkiksi kolme vuotta vanha ja on tuulinen päivä, ei kannata tuijottaa horisonttiin ja sanoa: "Minä tässä mietin missä tuuli syntyy." Kannattaa mieluummin kertoa, että leikkii helikopteria.

Lapsen sisäinen maailma ja tapa hahmottaa ympäristöään ovat antoisaa luettavaa. Onnistunut lapsinäkökulma kruunaa kirjan ja muistuttaa Markus Nummen Karkkipäivästä, vaikka tässä ollaankin aivan erilaisen aiheen äärellä.

Kirjan aiheet ovat painavia, mutta kirjan rakenteessa on tarvittavaa ilmavuutta. Luvut ovat lyhyehköjä ja kerronta harkittua: tässä ei ole mitään liikaa. Suurten mullistusten jälkeen elämä asettuu uomiinsa, ja uskomattomista elämänvaiheista tulee muistoja ja tarinoita. Äidistäkin aletaan puhua menneessä aikamuodossa.

Taivaalta tippuvat asiat nousi kuluvan vuoden Finlandia-palkintoehdokkaaksi. Jo ehdokkuus on kirjailijalle puoli voittoa, sillä finalistit saavat osakseen paljon mediahuomiota. Ehdokkuus toimi minullakin kimmokkeena tarttua tähän loistavaan kirjaan, jonka muuten olisin saattanut sivuuttaa.

Ahavan romaanista ovat bloganneet esimerkiksi Sara,  Katja ja Minna.

6 kommenttia:

  1. Luin kirjan jo keväämmällä, mutta yllätyin kirjan palkintoehdokkuudesta. Kirja on kyllä aika erikoinen, ehkä se huomattiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen Ahavan ehdokkuudesta, sillä ilman sitä en olisi löytänyt minuun kolahtanutta kirjaa. Enää muutama päivä jäljellä jännittää, kuka vie voiton.

      Poista
  2. Pidin kovasti teoksen alkupuolesta, mutta jälkimmäinen puolisko ei niin sytyttänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä nautin kirjasta alusta loppuun, ainoastaan kirjeenvaihtojakso sai toivomaan, että pian taas palattaisiin Saaran maailmaan.

      Poista
  3. Minäkään en olisi varmaan lukenut tätä ilman ehdokkuutta, mutta kävin juuri tänään hakemassa tämän kirjastosta. Alun perusteella vaikuttaa todella lupaavalta ja hyvin kirjoitettu lapsen näkökulma vetoaa aina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monena vuonna olen ajatellut, että luen kaikki ehdokaslistan kirjat, mutta yritykseksi se on aina jäänyt. Niin tänäkin vuonna. Ahavan ja Pääskysen kirjat luin ilolla. Hotakainen ja Lassila jäivät kesken, eivät ole minua varten. Rajalan plagiaattikohu ärsyttää niin, että en taida kirjaa edes yrittää... Seuraavaksi lukuvuorossa on Lindstedtin Oneiron - odotukset ovat korkealla, saa nähdä, miten kokeellinen romaani puree minuun.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...