tiistai 31. joulukuuta 2019

Vuosikatsaus 2019

Vuoden viimeisenä päivänä pysähdyn perinteisesti tarkastelemaan päättyvän vuoden aikana luettua ja tapahtunutta blogin näkökulmasta. Muistelen vuoden kohokohtia ja suunnittelen jo hieman tulevaa. Vuoden parhaisiin kirjoihin palaan kevään puolella, kun on vuotuisten Blogistanian palkintojen aika.

Luetut numeroina


Luin tänä vuonna 81 kirjaa, mikä on linjassa parin aiemman vuoden kanssa. Goodreads-palvelussa asetin tälle vuodelle kerrankin realistinen lukutavoitteen, 80 kirjaa, joten saavutin lukeman vaivatta.

Bloggaaminen sen sijaan on jäänyt vähemmälle kuin aiempina vuosina. Tänä vuonna blogijuttujen määrä jää alle neljänkymmenen, kun ahkerimpina vuosina olen kirjoittanut yli 80 juttua, ja viime vuonnakin postauksia kertyi yli 60. Jatkoin tänä vuonna pitkään tauolla olleita kirjoittamisen opintojani, mikä on vaikuttanut ajankäyttööni. Blogi päivittyy ja elää, vaikka välillä on hiljaisempia kausia.

Kesälomakirjat ja lukukaveri.


Päättyvän vuoden lukemistossani painottuivat naisten kirjoittamat kirjat: naisten kynästä oli peräisin 64 % vuoden kirjoista. Viime vuonna lukemat olivat lähes 50–50, joten jonkinlainen muutos painotuksessa on tapahtunut – ja ilman, että olisin tarkoituksella valinnut luettavaa  kirjoittajan sukupuolen perusteella.

Kirjailijoiden sukupuolijakauma hieman yllätti, koska epäilin Marcel Proust -lukupiiriä varten luettujen kirjojen nostavan miesten osuutta. Proust-lukupiirimme sai puolentoista vuoden mittaisen Kadonnutta aikaa etsimässä -luku-urakan valmiiksi joulukuussa, ja tämän vuoden puolella luin yhteensä kuusi osaa kirjasarjasta. Luin kyllä useammalta kirjailijalta kaksi kirjaa, mutta Proustin kaltaisiin lukemiin eivät muut yltäneet.

Proust heijastaa pimeässä! Lukupiiriläiset
palkittiin urakastaan kirjastokassilla.
Kuvassa harmillisesti harjoituskappale, johon
kirjasto-sana ei kiinnittynyt kunnolla.

Kaunokirjallisuus on lukemistossani aina vain vahvoilla (84 %), ja tietokirjoja luetuista oli 14 %. Käännöskirjat veivät jälleen voiton luettujen määrässä kotimaisiin nähden, mutta tänä vuonna vain pienellä etumatkalla (53 %). Ero on kaventunut viime vuodesta, jolloin käännöksiä lukemistani kirjoista oli 59 %.

Äänikirjoja kuuntelin muutaman enemmän kuin viime vuonna eli 18 kappaletta, eli niiden osuus vuoden kirjoista oli parisenkymmentä prosenttia. E-kirjoja puolestaan luin tänä vuonna 4 kappaletta, kun viime vuonna niitä oli luetuissa 9.

Kirjatapahtumia


Vuoden 2019 kirjallisten tapahtumien aallon käynnisti tutusti toukokuun HelsinkiLit. Eläväisen Kim Thuyn esiintyminen on jäänyt vahvimpana mieleen, vaikka en tapahtumasta julkaisukelpoisia kuvia saanutkaan. Ensi vuonna tapahtuma siirtyy Savoysta Bio Rexiin, ja aion olla paikalla kokemassa uuden tapahtumaympäristön.

Heinäkuussa piipahdin Kustavissa Volter Kilpi -viikoilla. Miljöö, tunnelma ja laadukas ohjelma tekivät vaikutuksen. Erityisesti teatteriesitys Luotsiaseman edustalla meren äärellä oli ainutlaatuinen kokemus.

Näytöksen alkua odottamassa.

Vietin Kustavissa kolme päivää, joihin mahtui tuhti kattaus teatteria ja muuta kirjallisuuden inspiroimaa ohjelmaa.


Kuva Meriteatterin esityksestä Laulu on meren laulu.



Näyttelijät Laura Halonen ja Antti Autio
Eeva-Liisa Mannerin runojen pohjalta kootun
Hevonen minun veljeni -esityksen jälkeen.

Tunnollisena ihmisenä jätin Olen lukenut Alastalon salissa -t-paidan ostamatta, sillä pääsin kirjassa vain puoliväliin ennen tapahtumaa. Siinä yksi lisäsyy palata Kustaviin jonakin toisena vuonna!

Syksyllä syvennyin tietokirjoihin Tietokirja.fi-tapahtumassa. Monipuolinen ohjelma avarsi käsitystäni tietokirjallisuudesta, jonka alle mahtuu monenmoisia teoksia. Kaunoa suosivana lukijana parhaiten mieleeni painui Pirjo Hiidenmaan vetämä paneeli, jossa faktasta fiktiossa olivat keskustelemassa Juha Itkonen, Minna Rytisalo ja Jari Järvelä. 

Lokakuu eli kirjamessukuukausi tarkoitti kahta vuoden suurinta kirjallisuustapahtumaa. Turussa vietin ihanan messuviikonlopun muiden bloggaajien seurassa. Helsingin messut jäivät sitten minulta tänä vuonna pintaraapaisuksi, sillä harteita painoi tapahtumaväsymys.

Haasteet


Järjestin Kirjoja ulapalta -lukuhaasteen tänä vuonna toista kertaa. Sain mukaan kuusi innokasta osallistujaa, ja yhdessä luimme meriaiheisia kirjoja vinon pinon. Haasteesta jäi tälläkin kertaa hyvä mieli, joten jatkoa mahdollisesti seuraa jälleen kevään korvalla.





Kuluvana vuonna osallistuin toista kertaa Helmet-haasteeseen, jonka sain valmiiksi hyvissä ajoin. Tänä vuonna tosin otin haasteen vähän kevyemmin enkä blogannut aivan kaikista haastekirjoista. Ensi vuoden haaste julkaistiin eilen, ja onhan se niin kutkuttava, että jälleen olen mukana!

Uusia tuulia


Vuoden vaihtumiseen liittyy minulla tänä vuonna tavallista enemmän haikeutta. Alkuvuodesta 2019 palasin entiseen työpaikkaani kirjastonhoitajaksi, ja sijaisuus päättyy nyt vuodenvaihteessa. Jälleen oli aika hyvästellä työkaverit, asiakkaat, kirjat. Muutos kuuluu pätkätyöläisen elämään, ja muutoshan on mahdollisuus.

Kun loppusyksystä varmistui, että työt eivät ainakaan tammikuussa jatku, aloin suunnitella vähän toisenlaista tammikuuta. Kun tämä juttu ilmestyy blogiin, olen junassa taittamassa matkaa Hampurista kohti Geneveä. Määränpää on Espanja, jossa aion nauttia pitkistä kävelyistä, joogasta, hyvistä kirjoista ja kirjoittamisesta. Ja auringosta. Ehkä siinä samalla kirkastuu ajatus, mihin suuntaan työrintamalla pitäisi lähteä.

Rinkka ja minä lähtövalmiina, suuntana aurinko.

Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoilleni!

8 kommenttia:

  1. Hyvää uutta kirjavuotta 2020 ja lukuiloa <3


    VastaaPoista
  2. Kiva kooste menneestä vuodesta. Hyvää matkaa ja hyvää lukuvuotta sinulle!

    VastaaPoista
  3. Olipa kiva kooste! Pieni irtiotto tekee hyvää ja Espanjassa on varmasti mukavampi tuumailla elämänmenoa kuin kylmässä ja pimeässä Suomessa. :) Mukavaa vuodenvaihdetta ja antoisaa tulevaa kirjavuotta!

    VastaaPoista
  4. Mielenkiintoinen vuosi takana ja kiehtova vuosi vaikuttaa sinulla olevan myös edessä. Hyvää matkaa, lukuintoa ja innostusta myös tuleviin bloggauksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Maisemanvaihdos ei ollut hullumpi idea, aurinko saa hymyn huulille.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...