lauantai 25. joulukuuta 2021

Lauantain lyhärit: Yhden illan kirjoja

Alkutalven aikana luettavakseni on päätynyt useampi kirja, jotka olen hotkaissut yhden illan aikana. Nopea lukija voi toki lukea vaikka monisataasivuisen romaanin yhdessä illassa, mutta siitä ei ole nyt kyse. Alla esittelemäni muistelmat ja satu ovat tavallisen lukijan luettavissa yhdessä illassa – ja vieläpä ilman kiirettä. 

Kilven, Pääskysaaren ja Somersalon teoksista voisi kenties löytää muitakin yhdistäviä tekijöitä kuin pituuden, mutta tällä kertaa nimeän kaikkia yhdistäväksi tekijäksi suppeahkon sivumäärän. Kolmikon kaksi ensimmäistä kirjaa olen postannut Instaan jo aiemmin.


Eeva Kilpi: Valkoinen muistikirja



Kansi: Mika Tuominen.
WSOY 2021. 78 s. Lainasin kirjastosta.


Rakastin Eeva Kilven kahta edellistä muistelukirjaa, Punaista muistikirjaa ja Sinistä muistikirjaa. Nyt kolmikkoa täydentämään on ilmestynyt Valkoinen muistikirja, joka jatkaa muistikirjojen sarjaa samalla aforistisella tyylillä ja tarkalla katseella.

Valkoisen muistikirjan merkinnät ovat loppuvuodelta 1999. Vuonna 1928 syntynyt kirjailija oli tuolloin 71-vuotias. Kilpi kirjaa havaintoja ympärillään olevista ihmisistä, heidän mielipiteistään, maailmanmenosta ja omista tuntemuksistaan. Eletään vielä markka-aikaa, ja Putin on vasta nousemassa valtaan. Tekniset laitteet veivät jo tuolloin liikaa ihmisen huomiota.

Kilpi suree kaksi vuotta aiemmin kuollutta poikaansa, eikä suru äidinkään kuolemasta ole vielä hellittänyt, saati sodan muistot. Mieleen nousee Han Kangin Valkoinen kirja, jossa myös suru saa valkoisen värin.

Iloa elämään tuovat lapsenlapset, eläimet ja rakastettu, jonka kanssa käyty fyysinen kohtaaminen vaatii iänmukaisen toipumisajan.

Minähän alan olla jo pelastunut miehiltä tänne vanhuuteeni – paitsi siltä yhdeltä, joka rakastaa minua ja jota minä rakastan.

Kilpi kirjoittaa terävästi arkisista huomioistaan, joissa on koko elämän kirjo rakkaudesta kuolemaan, surusta toivoon.

Kun en kuollutkaan,
on jatkettava rakastamista,
on jatkettava huolen kantamista,
on jatkettava muuttamista.

Helmet 2021 -haasteessa kirja sopii minulla kohtaan 15. Kirjassa on jotain samaa kuin omassa elämässäsi, koska minäkin tykkään kirjata muistikirjaani arkisia havaintoja. 


* * * 


Jenni Pääskysaari: Mielen maantiede


Kansi: Piia Aho.
Otava 2021. 207 s. Arvostelukappale.



Mielen maantiede on Jenni Pääskysaaren huumorin sävyttämä lapsuus- ja nuoruusmuistelo, jonka miljöönä on vantaalainen lähiö Korso.

Nuorten vanhempien snagari-rakkaudesta syntyy ihan onnellinen perhe, ja perheen esikoinen, hyvin kirjailijan kaltainen vuonna 1975 syntynyt tyttö, toimii kirjan minäkertojana.

Kertoja käy läpi discot, ihastumiset, oudot opettajat, ekat kännit, hitaasti kasvavat rinnat. Kasaria kun eletään, on kajalia, otsatukan etuheitot ja pullollinen lakkaa. KISS vie nuoren tytön sydämen.

Lukijalle välittyy teatteriharrastuksen tärkeys, ulkopuolisuuden tunne riparilla ja se, miten raastavaa on erota rakkaasta ystävästä. Nuoruuden kokemuksissa on paljon samastuttavaa, vaikka oman nuoruutensa olisikin elänyt eri vuosikymmenellä ja eri miljöössä.

Kirja saa naurahtelemaan, sillä Pääskysaari katsoo nuorta itseään ja tämän kasvuiän kriisejä pilke silmäkulmassa. Välillä on kuitenkin vakavoiduttava, kun kuvaan tulee väkivaltaa ja turvattomuutta.

Kirja on yhden illan lukutrippi Pääskysaaren varmasti värittämään lapsuuteen ja nuoruuteen, jota lukiessa muistuvat mieleen oma lapsuudenlähiö (joka sijaitsi kertojan parjaamassa Espoossa), koulukaverit ja toilailut.

Helmet 2021: 19. Kirjassa leikitään.


* * * 


Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut


Kansi: Onni Mansnerus.
WSOY:n äänikirja vuodelta 2017. BookBeat.
Lukija: Seela Sella. Kesto 3 t 56 min.
 


Joulun alla tonttupuuhien lomassa kuuntelin yhtenä iltana Somersalon satuklassikon Mestaritontun seikkailut Seela Sellan lukemana. Voi olla, että olen kuullut tai lukenut tämän vuonna 1919 ilmestyneen sadun joskus lapsena, mutta muistikuvia tarinasta minulla ei ollut.

Päähenkilö on 900-vuotias Mestaritonttu, joka kohteluunsa suivaantuneena lähtee Satumaasta ja päätyy vaiheikkaaseen seikkailuun. Hän ajautuu pelastamaan kuninkaantytärtä haltioiden kynsistä ja prinsessaa Ahdin valtakunnasta. 

Seikkailunsa aikana Mestaritonttu kohtaa muun muassa noitia, lohikäärmeen, merenneitoja ja kuninkaanpojan, ja tapahtumat vyöryvät Kyöpelinvuorelta merenväen maailmaan. Milloin ratsastetaan luudilla, milloin sukelletaan aaltojen syvyyksiin. Apuna on näkymättömyyden takaava hämäränhuntu ja erilaisia taikakaluja.

Somersalon loihtimaa tarinaa tähditti varsinainen satuhahmojen kavalkadi, ja se yllätti minut vauhdikkuudellaan. Saduille tyypilliseen tapaan mukana on hyvän ja pahan taistelua, taikuutta ja neitojen pelastamista. Luontokuvaukset ovat kauniita.

Seela Sella lukee sadun ilmeikkäästi hahmojen repliikkeihin eläytyen. Alussa olin tästä vähän hämilläni, koska olen tottunut äänikirjoissa neutraaliin luetaan. Satuun tällainen hahmoihin eläytyminen kuitenkin sopii, ainoastaan lukijan niiskautukset ja nielaisut hieman häiritsivät.

Mestaritontun seikkailut on itsenäinen jatko-osa Päivikin satu -teokselle.

Helmet 2021: 42. Satukirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...