maanantai 28. toukokuuta 2012

Lukujumista eteenpäin


Tämän blogin ensimmäiset kuukaudet ovat olleet paikoitellen harmillisen hiljaisia. Alku on ollut tahattoman tahmea. Syynä ovat olleet ne ainaiset opiskelukiireet, joihin vetoan nyt viimeisen kerran. Yliopisto pyörittelee papereitani vielä vajaan kuukauden verran, ja sitten opiskeluputkeni vihdoin päättyy. Harrastus-opiskeluita ei siis lasketa, ne ovat juttu erikseen :) Ajatus valmistumisesta on vielä jotenkin epätodellinen, se vaatii totuttelua.

Opiskelujen loppuminen on paitsi huikean hienoa, myös haikeaa. Viimeisessä tiedekuntatentissä tulin jopa hieman surulliseksi, kun tajusin, että viimeistä viedään. Ei enää tenttikirjojen hamuamista eri kirjastoista, paniikkilukemisia ja tenttiaamun rutiinikroissanttia yliopiston kahvilassa. Enää ei kalenterin välissä tarvitse pitää lue vielä nämä -listoja tulevia tenttejä ajatellen. Takaraivossa eivät jyskytä tekemättömät esseet ja tehtävät, vapaa-aika alkaa hahmottua eri tavalla. Kirjalistat eivät ole ahdistavia pakkoja, vaan pelkästään blogistakin löytyviä omasta mielenkiinnosta kasattuja. Pidin opiskeluarjesta hurjasti, mutta nyt tuntuu vahvasti siltä, että on hyvä siirtyä eteenpäin.

Tänään tein sen, mistä olen haaveillut jo tovin: menin kirjastoon ihan muuten vaan! Hykertelin hyllyjen välissä etsien hyvältä vaikuttavaa luettavaa. Lukemisen jano kuivaa suuta, tarinat houkuttavat rohmuamaan. Koitin kuitenkin pitää järjen mukana... Kotiutin lopulta muutaman kotimaisen mieskertojan teoksia, ja myös pari kauan lukulistoillani odotellutta naiskirjoittajaa pääsi matkaani. Yksi käännöspaksukainen katseli niin kutsuvasti paikaltaan hyllystä, etten voinut vastustaa. Uskaltauduin jopa tarkastelemaan lyhytlainahyllyn tarjontaa, opiskeluaikoina kiersin sen aina kaukaa.

Nyt on siis aikaa lukea, mitä huvittaa. Ja myös energiaa siihen, opiskelujen ohella aina ei vain jaksanut. Koneella odottelee myös joukko keskeneräisiä postauksia, joita olisi tarkoitus hioa valmiiksi. Suunnitelmia on monensuuntaisia, ja saa sitten nähdä, mitkä niistä tuntuvat hyviltä pienen hauduttelun jälkeen. Into bloggaamiseen ja oman blogin kehittämiseen ei ole kadonnut mihinkään!

4 kommenttia:

  1. Voi muistan hyvin ensimmäisen puoli vuotta valmistumisen jälkeen <3 Se lukemisen onni! Ja kuinka paljon ylimääräistä aikaa olikin yhtäkkiä, kun ei iltaisin tarvinnut lukea tenttikirjoja!

    Onnea siis matkaan! :-)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! On niin ihanaa ahmia kirjoja toinen toisensa perään ;) postauksia on siis tulossa pikapuoliin :)

    VastaaPoista
  3. Minäkin muistan tuon ajan, kun tenttikirjojen sijaan oli aikaa ja mahdolisuutta valita aivan itse luettavansa. Nautihan! Ja lukumaraton voisi ollla toisaalta ihan hauska tähän kohtaan. Toisaalta, jos yhtään tuntuu, että kaiken maailman suorittaminen nyt on out, kuljeskele vain rauhassa ajan kanssa kirjastossa ja nappaa luettavaksi mitä huvittaa. Huomasin itse maratonilla, että lukemisessa parasta on juuri tuo: saa lukea, mitä huvittaa ilman aikataulua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, pakolliseen luettavaan suhtautuu aina eri tavalla kuin itse valittuun kirjaan. Vaikka tenttiin olisi ollut luettavana hyviä ja kiinnostavia kirjoja, niin silti pakko on pakko. Maraton on toki tavallaan suoritus, mutta vapaaehtoinen sellainen ja vielä omavalintaisilla kirjoilla :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...