tiistai 12. kesäkuuta 2012

Nannan lukumaraton

Nyt se on käsillä: ensimmäinen lukumaratonini! Kokonainen vuorokausi lukemista, huisia! Tein  seuraavanlaisen lukusuunnitelman, joka oli esillä myös eilisessä suunnitelma-postauksessa:

Reko Lundán: Aina joku eksyy (1998). 128 s. WSOY. 2h: 15–17.
Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (2005). 320 s. Tammi. 5h: 17–22.
Henriikka Tavi: Helmikuu (2012). 150 s. Poesia. 2h: 22–00.
Reko Lundán: Teillä ei ollut nimiä (2001). 118 s. WSOY. 2h: 00–02.
Charles M. Schultz: Elämä on ihanaa, Ressu! (1978). 128 s. Sanoma Osakeyhtiö. 2 h: 07–09.
Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (2000). 268 s. Tammi. 4 h: 09–13.
Minna Canth: Papin perhe (1981). 147 s. Otava. 2h: 13–15.

Helpotin ja nopeutin haasteen etenemistä valitsemalla luettavat teokset eilen. Jos en olisi päättänyt kirjoja etukäteen, vaarana olisi ollut ajan kuluminen sopivan kirjan löytymiseen. Kokeneempien vinkistä kokosin vielä varapinon, jos jokin edellä olevista alkaa tökkiä pahemman kerran. Varalla ovat Haavikon Yksityisiä asioita, Huovisen Havukka-ahon ajattelija ja Juhani Ahon Papin tytär.

Avaan nyt ensimmäisen haastekirjan ja palailen päivittämään tätä, kunhan se on luettu.

Maraton alkakoon! Tervetuloa seuraamaan, miten haasteessa käy!

Koiralle keppi, emännälle kirja.

* * *

Reko Lundán: Aina joku eksyy (1998). WSOY.
Luettuja sivuja: 128.
Aikaa kulunut: 1,5 h
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Vältin aamupäivän ja alkuiltapäivän kaikkea lukemista, lähinnä silmiä säästelläkseni. Puoliltapäivin olisin jo ollut valmis aloittamaan, viimeiset tunnit kuluivat odotteluun. En kuitenkaan viitsinyt enää vaihtaa aloitusaikaa.

Aloitin lukumaratonini näytelmällä, sillä ajattelin sen olevan helpohko luettava. Melko nopeasti sen sainkin loppuun. Luin ensimmäisen etapin aurinkotuolissa, aika luksusilma. Keskittyminen herpaantui muutaman kerran, kun läheisestä männystä tippui käpy syliin.

Aina joku eksyy on perhedraama. Keski-ikäinen Hanna on joutunut sairaalaan, lapset Aki ja Liisa ovat katsomassa. Hanna on jättänyt lapset isän hoidettavaksi ja ajautunut alkoholistiksi. Lapsia hän on nähnyt muutaman kerran lähtönsä jälkeen, aikuisiällä Liisa on setvinyt äitinsä sotkuja. Takaumissa käydään koulun hiihtokisoissa ja tavataan isän uusi nainen. Kipeät muistot ja traumat nousevat pintaan äidin sairasvuoteella, tapahtumat aiheuttavat skismaa sisarusten välille.

Dialogi oli murteen sävyttämää, kekseliästä sanailua. Nauroinkin pari kertaa. Erityisen hyvin Lundán on kuvannut lasten välisiä tilanteita, miten lapset poimivat aikuisten puheesta aineksia juttuihinsa. Karua, mutta niin aitoa.

Kaikki siis loistavasti, hyvä lukemisfiilis päällä! Nyt pala piirakkaa lautaselle ja uusi kirja alulle! Isomäen parissa kuluukin sitten useampi tunti.

Lue sinä, minä nautiskelen.
* * *

Risto Isomäki: Sarasvatin hiekkaa (2005). Tammi.
Luettuja sivuja yhteensä: 448.
Aikaa kulunut yhteensä: 7 h.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Toinen kirja oli maratonini paksuin teos, jonka lukemista olen odottanut innoissani. Tämä kirja on myös mukana Kuusi kovaa kotimaista -haasteen listallani. Aikaa sen lukemiseen taukoineen meni noin 5 tuntia. Muuten aikaa on mennyt kirjoittamiseen.

Kyseessä on tieteellinen jännäri luonnonvoimista ja ihmisen pienuudesta. Tarinassa liikutaan eri puolilla maailmaa, uhkakuvia leijuu ilmassa ja vaarallisia tilanteita syntyy.

Päähenkilö Sergei on kehittänyt hienon, syvissä vesissä toimivan sukellusveneen, Lomonosovin. Yllättäen sukellusvenettä tarvitaan Mumbain rannikolla, josta on löydetty kenties kymmeniätuhansia vuosia vanha, mereen uponnut kaupunki. Ehkä se on tarujen Atlantis, löydökset ainakin todistavat korkeakulttuurin piirteitä. Mumbaissa Sergein työtoveri on intialainen Amrita, joka saa Sergein pohtimaan ja kyseenalaistamaan länsimaisia tietokäsityksiä:

Teemmekö me vakavan virheen, kun ajattelemme kirjaa vain lyhytaikaisena kulutustavarana, kertakäyttöesineenä, joka luetaan kerran ja joka on seuraavana vuonna jo vaipunut pysyvästi unohduksiin, mietti Sergei. Miksi olemme niin varmoja siitä, että kaikki todella käyttökelpoinen ja tärkeä tieto sisältyy niihin kirjoihin, jotka on julkaistu viimeisen vuoden tai viimeisten kymmenen vuoden aikana? Miksi uskomme, että kaikki tärkeä tieto on keksitty vasta nyt?

Sergei ja Amrita tekevät kiehtovia ja järkyttäviä löytöjä, palasista alkaa muodostua mielenkiintoinen, uusi käsitys maailmahistoriasta. Toinen jännitysnäytelmä syntyy, kun Sergei huomaa satelliittikuvissa muutoksia Grönlannin jääkentillä. Tutkija-Sarah ja toimittaja-Pierre joutuvat todistamaan jäätiköiden muutoksia henkensä kaupalla. Kuviossa on mukana myös suomalainen Kari, keksijämies, jonka oivallus pelastanee maailman... Vai mitä jos suurtuho veisi lähes kaiken? Onko katastrofi väistämätön?

Maratonlukeminen on sujunut jouheasti. Isomäki tempaisi mukaansa, ja aika kului kuin siivillä. Parhainta tässä olivat rikkaat ja realistiset luontokuvaukset. Pitkät ekologiset, fysikaaliset ja historialliset teoretisoinnit taas olivat välillä raskasta luettavaa. Usein ne oli esitetty jonkun henkilön suulla, joten ihan uskottava kirja ei koko ajan ollut. Pitkien teoretisointien ja pohdintojen vuoksi teos olisi vaatinut vähän erilaisen lukutavan. Sikäli ei siis ihan nappivalinta maratonille.

Pidin lukemisen aikana pikkutaukoja noin tunnin välein; kävin koiran kanssa pienellä kävelyllä rannassa, hain juotavaa tai laitoin tekstiviestin. Näin tuli vaihdeltua asentoa ja lukupaikkaa sopivan usein. Vielä jaksaa hyvin!

* * *

Henriikka Tavi: Helmikuu (2012). Poesia.
Luettuja sivuja yhteensä: 598.
Aikaa kulunut yhteensä: 8 h.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Lähdin Tavin kimppuun mozzarella-salaatin ja valkoviinin voimin. Toimiva yhdistelmä :) Teoksen lukemiseen ja hämmästelyyn salaattilautasen ylitse meni noin 45 minuuttia. Yleensä en lue kovin paljon runoja. Silloin kun luen, koen tyypillisesti valtavaa ihailua sanataituruutta kohtaan tai sitten en vaan ymmärrä. Nyt kokemukseni on jotakin tuota välimaastosta. Tavin esikoinen Esim. Esa taas on parhaita runoteoksia, joita olen lukenut.

Helmikuun lopussa selitetään teoksen syntytarina ja logiikka. Se on osa Tavin jatko-opintoja ja projektia nimeltä 12, jossa hän kirjoittaa tänä vuonna yhden runoteoksen per kuukausi. Runoilijat tienaavat huonosti, mutta tarvepainatuksen ja omatoimisuuden avulla runoilija voisi teoriassa päästä köyhyysrajan yläpuolelle julkaisemalla 12 kokoelmaa vuodessa. Tämä on siis helmikuun teos. Ja lopussa on ”tilauslomake”, jolla voi ostaa koko sarjan.

Luin teoksen kritiikkinä taiteilijoiden kohtelulle ja nykyaikaiselle mediakulttuurille. Tavi on pukenut nykyrunojen muotoon muun muassa HS:n kulttuuriosaston otsikoita ja tyypillisesti kirjailijoille ja runoilijoille esitettyjä kysymyksiä. Osansa saavat niin yksityiselämän retostelu kuin palkintojen merkityksen korostaminen. Mitä tapahtuu, kun yksi kirjailija nostetaan jalustalle, kaiken pyörityksen keskiöön? Esimerkkinä kukas muu kuin Sofi Oksanen. Valtaosan teoksesta kahmaisee esitys HS:n Fukushiman nettiuutisista.

Runokevennys romaanin jälkeen oli paikallaan. Löyhät rivit ja pysähtelevä lukeminen tekivät hyvää lukuromaanin jälkeen. Koiruus nukahti jo aikoja sitten jalkoihini, minä pysyttelen hereillä vielä ainakin tuon Lundánin verran. Ihanan valoisa kesäyö, mikäs tässä on lukiessa.

* * *

Reko Lundán: Teillä ei ollut nimiä (2001). WSOY.
Luettuja sivuja yhteensä: 716.
Aikaa kulunut yhteensä: 10 h.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Tässä näytelmässä pyöritään saman perheen elämien ympärillä kuin edellisessä Lundánissa. Liisa ja Aki ovat takaumissa ehtineet teini-ikään; oma kaksoissisar on samalla tärkein ja myös kamalin. Keskeistä tässä näytelmässä ovat kuitenkin isän ja erityisesti tämän uuden vaimon Jutan luonteet ja keskinäiset suhteet. Jälleen lapset heijastelevat aikuisten touhuja ja arvomaailmoja.

Alkoholismia, mielisairautta, vainoharhaisuutta, holhoamista. Ei mitään kepeitä aiheita. Dialogi on niin terävää, että välillä on pakko naurahtaa, vaikka aiheet ovatkin vakavia.



Nyt on hyvä hetki painua pehkuihin. Silmät ovat väsyneet lukemiseen, vaikka muuten ehkä vielä jaksaisin jatkaa. Aamulla maraton jatkuu, öitä!

* * *

Charles M. Schultz: Elämä on ihanaa, Ressu! (1978). Sanoma Osakeyhtiö.
Luettuja sivuja yhteensä: 844.
Aikaa kulunut yhteensä: 18 h.
Mistä minulle: ostettu käytettynä.

Luin illalla vielä sängyssä pätkän Ahon Papin tytärtä, sillä Lundánin jälkeen päässä pyöri miljoona ajatusta ja kysymystä, eikä uni meinannut tulla. Palaan Papin tyttäreen ehkä vielä maratonin loppumetreillä, nyt aamusta kuitenkin lukaisin Ressua.

En todellakaan ole aamuihminen. Herääminen ei ole juuri koskaan minulle helppoa, onnekseni koiran joka-aamuinen riemu uudesta päivästä pehmentää hieman heräämisen tuskaa. Ulkona odotti positiivinen yllätys: aamu oli kaunis, aurinko välkehti puiden lomasta ja vain pieni luoteistuulen vire väreilytti meren pintaa. Loistavaa! Olin odottanut ennusteiden perusteella täysin pilvistä päivää.

Nyt siis Ressuun. Yritin valita maratonin kiperimmille aamutunneille kepeää lukemista. Onnistunut valinta, sillä Ressu on mainion hauska. Kyseessä on 25. Tenavat-albumi. Kokoelmasta huomaa, että nämä on tehty alun perin lehteen, sillä yksi kokonaisuus on aina neljä piirrosruutua.

Maratoniin albumi sopi hyvin, sillä kirjat, kirjailijat ja kirjastot vilahtelevat Tenavien puheissa. Tenavien arki on kotiaineita, kokeita ja baseballia. Täällä mökillä ei yllättäen ole mahdollista skannata, mutta muutaman hauskan jutun haluan tänne tallentaa, vaikkakin vähän epäselvinä kuvina. 




Ensimmäinen on omistettu maratonin tsempparikoiralle! Toinen kuvastaa hyvin Tenavien huumoria: se syntyy yleensä väärinymmärryksistä ja sanojen tai ilmauksien monimerkityksisyydestä. Muutaman kerran melkein sama neljän kuvan sarja toistuu, siitä pieni miinus.

Sarjakuva oli hyvä tapa herätellä aamu-unista maratoonaria. Nyt otan santsikupin kahvia ja sukellan Sinisalon maailmaan. Palaamisiin!

* * *

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (2000). Tammi.
Luettuja sivuja yhteensä: 1112.
Aikaa kulunut yhteensä: 22 h.
Mistä minulle: ostin uutena.

Tonni meni rikki!

Sinisalon Finlandia-voittajassa on vähän samoja elementtejä kuin Isomäen eilen lukemassani kirjassa. Totta ja tarua sekoitellaan uudeksi totuudeksi. Molemmat ovat eräänlaisia aikuisten satuja.

Ennen päivänlaskua ei voi ammentaa myyttisistä peikkotarinoista. Se on eräänlainen tutkielma peikkomytologioista: siinä vuorottelevat lainaukset aihetta käsittelevästä kirjallisuudesta ja Tampereelle sijoittuvasta tarinasta, jossa peikkoja on olemassa nykyaikana. Peikot ovat harvinaisia petoja, mutta kuuluvat Suomen eläimistöön siinä missä karhut ja sudetkin.

Mikael on valokuvaaja, lempinimeltään Enkeli. Hän löytää katajanmarjoille tuoksuvan, hentoisen peikonpennun takapihaltaan ja ottaa sen hoidettavakseen. Peikko saa nimekseen Pessi. Tapahtumiin sekoittuvat niin Mikaelin miesystävät kuin naapurin postimyyntimorsiankin. Feromoneja leijuu ilmassa eikä haluja voi vastustella, vaistoista puhumattakaan.

Katselemme toisiamme, minä ja peikko; lampun valo luo pääni ympärille vaalean sädekehän ja Pessi erottuu vieressäni tummana siluettina; me katsomme toisiimme ja peiliin ja toisiimme.

Teoksen nimen lisäksi lukujen nimet ovat peräisin Päivänsäde ja menninkäinen -kappaleesta. Teoksessakin on kyse erilaisuudesta, hyväksymisestä ja omistamisesta. Peikot edustavat jotakin vierasta, jota helposti pelätään, koska sitä ei tunneta. Tähän vertautuu myös homoseksuaalisuus ja vierasmaalaisuus.

Osallistun myös tällä kirjalla Kuusi kovaa kotimaista -haasteeseen.

Sinisalon lukemiseen ei mennyt ihan neljää tuntia, sillä lukeminen keskeytyi monta kertaa. Tuli puhelu, vihainen ampiainen ja koiran uintireissu. Mutta hyvin näköjään pysyn alun perin kaavailemassani aikataulussa.

Maraton onkin jo loppusuoralla. Huh. Viimeiseksi otan Canthin näytelmän enkä yöllä aloittamaani Ahoa. Papin tyttären alun perusteella olen melko varma siitä, että olen lukenut sen joskus… Uudelleenluvun säästän toiseen kertaan, nyt mieluummin aiemmin lukematonta.

* * *

Minna Canth: Papin perhe (1891). Otava.
Luettuja sivuja yhteensä: 1259.
Aikaa kulunut yhteensä: 24 h.
Mistä minulle: ostin käytettynä.

Valtarin pappisperheessä pastori-isällä on aina viimeinen sana, hän on perheen pää. Nuorin tytär Maiju haaveilee näyttelijän urasta, Helsingissä opiskelevat lapset Jussi ja Hanna tulevat kotipuoleen käymään. Isän raamatullinen ja vanhahtava aatemaailma ja nuorten uudet mietteet törmäävät rajusti. Isä ei hyväksy vaan torjuu ja kieltää, mistä seuraa lisää ongelmia. Pastorin sovinistisiksikin tulkittavat puheet saivat ärsyyntymään. Myös näytelmän naiset ärsyttivät kukin tavallaan. Tämä ei siis ollut mielestäni Canthia parhaasta päästä, en oikein pystynyt samastumaan kehenkään. Loppuratkaisukin on jotenkin pliisu.

Viimeisen kanssa meinasi tulla kiire, mutta lopulta sain sen luettua klo 14.50.

Maalissa siis ollaan! Loppusaldo on 1259 luettua sivua vuorokaudessa. Olen tyytyväinen, että kokeilin lukumaratonia, sillä tämä oli hauska ja inspiroiva haaste. Lukeminen ei ollut liian raskasta, joskin välillä keskittyminen herpaantui ja tänään muutaman kerran silmät melkein väkisin painuivat kiinni.

Haastetta leimasi erityisesti kiire kirjoittaa. Kirjoittaminen oli lukuajasta pois, joten suolsin tekstiä sen kummemmin miettimättä. Toinen vaihtoehto olisi ollut paljon lyhyempien juttujen kirjoittaminen. Halusin kuitenkin ehdottomasti merkata muistiin tunnelmat heti lukemisen jälkeen, sillä tiedän unohtavani niin kovin nopeasti. Niinpä tämä olikin oikeastaan blogilukumaraton, joka sisälsi sekä lukemista että kirjoittamista. Olisin varmasti ehtinyt lukea jonkin verran enemmän, jos en olisi miettinyt jatkuvasti kirjoittamista.

Olosuhteet ja ajankohta olivat ainakin minulle optimaaliset: loma, yksinäisyys, mökki ja valoisa kesäyö. Voisin kuvitella, että kotona alkaisi helpommin ahdistaa, mökillä vaihtoehtoja lukupaikoiksi oli enemmän. Leppoisa lomafiilis sopii lukemiseen loistavasti.

Summa summarum: minulle jäi tästä lukumaratonista hyvä olo ja voisin kokeilla joskus toisenkin kerran! Lukeminen ei ihme kyllä kyllästytä tai puuduta lainkaan. Mietinkin juuri, että mitäs sitä seuraavaksi lukisi.

19 kommenttia:

  1. Loistava aloitus maratonille! Kiva että sait hyvin lukuvaihteen päälle. Pysyn kanavalla :)

    VastaaPoista
  2. Olen nähnyt tuon Lundanin näytelmän KOM-teatterissa ja se oli aivan mahtava, samoin kuin pinossasi oleva Teillä ei ollut nimiä. En tosin tiedä millaisia ovat luettuina.

    Tsemppiä maratonille!

    VastaaPoista
  3. Tsemppiä ja lukuintoa:) Sun eka valinta nähty aikoinaan teatterin lavalla, oli vaikuttava teos. Samoin toinenkin Lundán. Muista välillä rapsutella koiraakin;)
    -hansu

    VastaaPoista
  4. Jes, hienot suunnitelmat ja valmistelut! Kivaa, kun sinäkin innostuit tähän mukaan. Toivottavasti nautit tästä ihmiskokeestasi yhtä paljon kuin minä omastani. Suosittelen varapinosta Papin tytärtä. :)

    VastaaPoista
  5. Tämä osa yleisöä painuu pehkuihin, nauti kesäyöstä ja lukemisesta:)
    -hansu

    VastaaPoista
  6. Otitkohan tuolla Isomäen kirjalla tämän vuoden ennätyksen sarjassa "paksuin maratonin aikana luettu kirja"? Minä luin Nummen Karkkipäivän, siinä oli jotain 400 sivua, kaikista muista en ole varma.

    Lukuiloa vielä huomisellekin ja hyvät unet!

    VastaaPoista
  7. Kiitokset kaikille kannustuksista ja seuraamisesta! Mukavaa, että jaksoitte kommentoida.

    Isomäen kohdalla oleva sivumäärä on siis yhteensä sivumäärä siihen mennessä luetuista, Sarasvatin hiekassa on 320 sivua. Se alkaa kyllä olla siinä rajoilla, että pidempää en itse valitsisi. Minusta ei olisi paukuttamaan maratonissa esim. kahta 600 sivuista, kaipaan kuitenkin vaihtelua. Tämä lyhyehköjen teosten suosiminen on näyttänyt olevan hyvä taktiikka muillakin :)

    VastaaPoista
  8. Tsemppiä maratonille, hyvin on nähtävästi mennyt! seuraavia kommentteja odotellessa:) Ellille rapsutuksia.
    -N-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Välitin terveiset karvakuonolle :)

      Poista
  9. Oo, teitpä järjestelmällisen suunnitelman! Minä kaavailen omaa maratonia ensi viikonlopuksi, mutta pinossani on lähes 30 kirjaa, kun yritän varmistella, että joka tunnelmaan löytyy sopivaa luettavaa... Taitaa käydä päinvastoin eli runsaudenpula!

    Minäkin olen nähnyt nuo Lundanin näytelmät KOM-teatterissa, hyviä olivat molemmat. Olisi mielenkiintoista lukeakin.

    Muista lukemistasi olen lukenut Sinisalon. Pidin kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Olen vähän tällaista suunnittelusta pitävää sorttia :) Ja ymmärrän, jos näin selkeä etukäteissuunnittelu vaikuttaa jonkun mielestä ahdistavalta... Ehkä jos vielä joskus päädyn maratoniin uudemman kerran, niin voisin kokeilla tuota fiiliksen mukaan valitsemista.

      Hauskaa, että kaavailet omaa maratonia, jään innolla odottelemaan :)

      Poista
  10. Hienostihan se meni loppuun saakka!:) Minulla kävi lukumaratonin jälkeen niin, että vaikka kisaväsymystä tuppasi tulemaan kokeilun aikana, on lukuinnostus sen jälkeen kasvanut todella paljon. Elän taas hetkellisesti sitä aikaa, kun luen vain "koko ajan". Nytkin minulla odottaa 3 kirjaa arvosteluaan blogin sivuille. Tällainen tilanne on minulla todella harvoin päällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lukuinnostus todella jää päälle :) Kuvittelin etukäteen, että vähään aikaan ei tee mieli tarttua mihinkään kirjaan, mutta toisin kävi...

      Poista
  11. Wau, upea idea tuo lukumaraton, ja kunnioitettava saavutus!! Mun kestävyys ei tähän lajiin riittäisi ;). Mutta yksittäisi vinkkejä täältä olen pominut jo monta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen iloinen, että uskalsin lähteä kokeilemaan tätä, ei todellakaan kaduta! Hauskaa, että olet löytänyt kirjavinkkejä täältä :)

      Poista
  12. Sait luettua tosi paljon! Näitä maratoneja on kiva seurata. Suunnitelmissa on omakin, ja siihen on minullakin hyllyssä jo varattuna nuo Lundanin näytelmät:) Mutta taidan ehtiä maratoonailemaan vasta heinäkuun puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli hauska kokemus, suosittelen lämpimästi! Ihastuin Lundánin arkisen elämän kuvauksiin ja huumoriin. Näyttämöllä en ole näitä nähnyt, mutta voin kuvitella, että tekstit toimivat loistavasti lavalla.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...