lauantai 20. heinäkuuta 2013

David Foster Wallace: Hauskaa, mutta ei koskaan enää (2012)

Suomentaja: Juhani Lindholm.
Kustantaja: Siltala.
Sivumäärä: 261.
Oma arvio: 4½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Graafinen suunnittelu: Ilkka Kärkkäinen
David Foster Wallace (1962–2008) on kenties melko tuntematon nimi Suomessa, mutta Yhdysvalloissa hänet on nostettu yhdeksi merkittävimmistä uuden miessukupolven kirjailijoista. Wallace oli amerikkalainen romaanikirjailija, novellisti, esseisti ja yliopistonopettaja, joka kuoli oman käden kautta 46-vuotiaana.

Wallacelta on julkaistu Yhdysvalloissa kolme romaania, kolme novellikokoelmaa ja vajaa kymmenen ei-fiktiivistä tekstikokoelmaa. Suomeksi on tähän mennessä ilmestynyt vain tämä tekstikokoelma Hauskaa, mutta ei koskaan enää. Kirjan alaotsikko luokittelee kirjoitukset esseiksi ja argumenteiksi. Teos sisältää kuusi tekstiä, jotka on valittu eri lähteistä ja sitten koottu yhteen suomennettaviksi.
Hauskaa, mutta ei koskaan enää -kokoelma hurmasi minut. Kokoelman purevuus syntyy pitkälti siitä, että Wallace asemoi itsensä ulkopuoliseksi tarkkailijaksi mitä eriskummallisimmissa tilanteissa ja tapahtumissa. Pohtivan ja kokeilevan journalismin hengessä hän osallistuu esimerkiksi pornoelokuvien palkintogaalaan ja Karibian-risteilylle, joista hän sitten raportoi tuntojaan tarkkasilmäisesti. 
Noin satasivuinen kokoelman nimikkoteksti Hauskaa, mutta ei koskaan enää on minusta kokoelman helmi. Esseessä Wallace selostaa viikon mittaista Karibian-risteilyään, jolle Harper´s-lehti kustansi hänet kirjoittamaan  eräänlaisen todella suuren elämyksellisen postikortin.

Lievästi agorafobinen kirjailija kotiutuu loistoristeilijän hyttiin 1009 ja tekee sieltä käsin piipahduksia ns. tavallisen risteilyväen keskuuteen. Milloin hämmästelyn ja tarkkailun alaisiksi joutuvat epäilyttävän tehokkaat siivousmenetelmät, milloin ylivilkas palvelukulttuuri, milloin mitä kirjavampi risteilykansa. Nauroin kyyneleet silmissä.

Esimerkiksi näin Wallace tarkkailee turistimassaa loistoristeilijän kannelta, kun hän ei agorafobiansa vuoksi nouse maihin välisatamissa:
Ei ole viikon luksusristeilyn hauskimpia elämyksiä seistä katselemassa yläilmoista omia maanmiehiään, jotka lampsivat kalliit sandaalit jalassa köyhyyden riivaamiin satamiin. Amerikkalaisessa turistissa on jotakin eittämättömän nautamaista, kun hän liikkuu ryhmän osana. Hänessä on eräänlaista ahnetta rauhallisuutta. Tai siis meissä.
Wallacen vahvuus on siitä, että hän ei moralisoi tai tuomitse niitä, joita tarkkaa, vaan on kiinnostuneempi pohtimaan näkemäänsä ilmiönä. Kirjoittaja on hyvin tietoinen itsestään, mutta ei silti sorru itsekeskeisyyteen. Selostaessaan ja analysoidessaan havaintojaan Wallace kuitenkin paljastaa piirteitä itsestään jatkuvasti, alleviivaamatta.
Teksteistä hahmottuu Wallacen tapa kirjoittaa: hän käyttää värikästä ja osin keksittyäkin sanastoa, ironiaa, omaperäisiä lyhenteitä ja runsaasti viitteitä. Esseissä ei tosiaan ole alaviitteissä säästelty, mikä varmasti ärsyttää osaa lukijoista. Minusta sivutolkulla jatkuvat viitteet ovat omiaan kruunaamaan Wallacen tyylin – ja monesti ne ovat myös terävyydessään hulvattomia.
Wallacen esseekokoelma oli minulle lukukokemuksena silmiä avaava, koska essee lajina on minulle melko vieras. Olen pitänyt esseitä hidaslukuisina, jotenkin hankalina. Tämä kokoelma tarjosi hykerryttäviä lukuhetkiä ja jätti jälkeensä niin paljon ajateltavaa, että käsitykseni esseistä muuttui. Tuntuu kuin olisin löytänyt taas uuden, aivan mahdottoman mielenkiintoisen kirjallisuuden alueen, johon haluan tutustua.

Tutustuin Wallacen esseekokoelmaan alun perin siksi, että olin töissä mukana kirjapiirissä, jossa sitä käsiteltiin. Kirjoitin Wallacesta myös kirjailijaesittelyn kirjastomme nettisivuille: osa tästä blogitekstistä on julkaistu aiemmin täällä.

4 kommenttia:

  1. Tämä kiinnostaa minua, sillä olen Jonathan Franzenin tekstien kautta tutustunut David Foster Wallaceen, ja haluan tosiaan tietää, mikä hän oli miehiään. Traaginen kohtalo on kieltämättä myös yksi syy sille, miksi hän herättää ristiriitaisia ja hämmentäviä fiiliksiä. Koetanpa siis etsiä tämän teoksen käsiini!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla taas kävi niin päin, että Wallacea luettuani kiiinnostuin Franzenista. Hieman olen jo selaillut Franzenin esseekokoelmaa Yksin ja kaukana - vaikuttaa mielenkiintoiselta!

      Poista
  2. Kiitos arviostasi. Wallace kiinnostaa minua, enkä ole vain ehtinyt vielä lukea. Franzenilta vain yhden esseekokoelman.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa Wallacelta suomennettaisiin lisää! Franzenin Vapaus houkuttaa kovasti.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...