sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Roman Schatz: Berliini: oppaana Roman Schatz (2012)

Kustantaja: Johnny Kniga.
Sivumäärä: 255.
Oma arvio: 4½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Kansi: Maria Mitrunen.
Kartta ei kuulu kirjaan.
Lainasin Roman Schatzin kirjoittaman Berliini-oppaan toistamiseen, sillä reilun viikon päässä siintää miniloma lempikaupungissani Berliinissä. Lukaisin opuksen ensimmäisen kerran noin vuosi sitten ennen edellistä Saksan-reissua. Kirja jäi mieleen omalaatuisena, erilaisena matkaoppaana. Aina ennen matkaa on kiva orientoitua matkakohteeseen ja nostattaa matkakuumetta lukemalla jotakin paikkaan liittyvää.

Kirja sopii mainiosti sekä Berliinin tuntijoille että sellaisille matkailijoille, joille Saksan pääkaupunki on vieraampi. Berliini-fani voi makustella kirjan kanssa sitä, mitä tällä kertaa haluaisi nähdä tai kokea kaupungissa. Vinkkejä nimittäin riittää. Berliiniin vasta tutustuva saa kirjasta kattavan yleiskuvan perusnähtävyyksistä, käymisen arvoisista paikoista, tapakulttuurista ja ostosmahdollisuuksista. Pidän erityisesti kirjan kompaktista historiaosuudesta, jonka avulla voi kerrata värikkään kaupungin vaiheita.

Schatz kirjoittaa viihdyttävästi, mutta silti asiallisesti. Samalla kun hän esittelee kaupunkia, hän tulee kertoneeksi itsestään. Faktan joukossa on anekdootteja, ja kielitaituri-Schatzin sarkasmi ja rento ote välittyvät tekstistä. Hupi ja hyöty yhdistyvät mielenkiintoiseksi paketiksi, ja kirja todella on kirjoittajansa näköinen. Omalaatuinen ote puri minuun, ja siksi tämä opas päätyi blogiin asti, vaikka yleensä en tule oppaista ja vastaavista kirjoittaneeksi.

Berliini-intoiluni sai minut lainaamaan kirjastosta myös pinon Berliini-elokuvia, Berliiniin sijoittuvan dekkarin ja pari muuta matkaopasta. Matkan odottaminen on aina yhtä kutkuttavaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...