torstai 18. elokuuta 2016

Maija Itkonen & Reetta Kivelä: Nyhtökaura (2016)

Kustantaja: Siltala.
Sivumäärä: 127.
Oma arvio: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.



Nyhtökaura: vegepäivän reseptikirja on tämän vuoden puhutuimman ruokatrendin eli nyhtökauran kehittelijöiden Maija Itkosen ja Reetta Kivelän laatima reseptikirja. Nyhtökaura on valmistettu kaurasta ja palkokasveista, ja sitä voidaan käyttää ruoanlaitossa erilaisten lihojen asemesta. Sen kerrotaan olevan proteiinipitoista ja täyttävää. Innovaatio on saanut paljon julkisuutta, eikä vähiten hankalan saatavuutensa vuoksi. Nyhtökauraa ei ehditä valmistaa yhtä paljon kuin sille olisi kysyntää, eikä sitä saa kaikista kaupoista. Somen avulla nyhtökaurasta kiinnostuneet metsästävät harvinaista herkkua ja yrittävät osua oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Olen ollut innoissani tästä kasvisruokainnovaatiosta siitä lähtien, kun siitä kuulin. Päätin kuitenkin, etten lähde reissaamaan nyhtiksen perässä tai ala jonottamaan sitä kukonlaulun aikaan jossakin. Sitten kun sitä saa omasta kaupasta, tavallisella kauppareissulla, niin ostaisin kokeiluun. Muutama viikko sitten  markettireissulla törmäsin nyhtökaura-apajaan ihan vahingossa. Etsiskelin kasvisleikkeleitä leivän päälle, ja nyhtökaurapaketit osuivat silmiini tapas-hyllystä (!). Pakettien löytäminen tuntui pieneltä lottovoitolta!

Nyhtökaura-kirjassa reseptit on jaoteltu eri viikonpäivien mukaan, ja jokaiselle päivälle on useampi reseptiehdotus. Esimerkiksi keskiviikon ruokalistalta löytyy perinteisiä klassikkoruokia nyhtökauraversiona, ja viikonloppuna kokataan vähän monimutkaisempia ruokia ja syödään yhdessä ystävien kanssa. Annoksia on moneen makuun, ja onpa nyhtökauraa käytetty leivonnassakin.

Ensin kokeilin valmistaa porotonta käristystä maustamattomasta nyhtökaurasta. Ohje löytyy kirjasta ja nyhtökaurapaketin kääreestä. Kokeilu oli melkoinen farssi. Odotukset olivat korkealla sekä minulla että miehelläni, ja annosten äärellä vaihdettiin paljon kertovia katseita. Pettymys oli suuri, sillä nyhtökaura ei maistunut miltään. Käriste oli epämääräistä massaa ilman suutuntumaa ja makua. 

Pistin epäonnistumisen osittain omaan piikkiini: uuden raaka-aineen käsittely vaatii harjoittelua. Toisella kertaa testiin pääsi inkiväärimaustettu nyhtis. Puolet paketista käytin wokkiin, johon tuli sekalaisia kasviksia, nuudeleita ja mausteiksi soijakastiketta ja makeaa chilikastiketta. Jestas, miten hyvää! Nyt ruoassa oli paljon makua, kiitos maustekastikkeiden. Pelkältään valmismaustettukin nyhtökaura on melko miedon makuinen.

Paketin toinen puolikas päätyi kesäkurpitsojen täytteeksi. Mökin kasvimaa tuottaa kesäkurpitsoja siihen tahtiin, että viime viikkoina niitä on laitettu lähes joka ruokaan ja pakastimeenkin hyvä määrä. Täytin puolikkaat, koverretut kesäkurpitsat nyhtökaura-kaurakerma-tomaatti-mössöllä ja paistoin uunissa. Improvisoidusta ruoasta tuli maukasta ja yllättävän täyttävää.

Ensimmäisten kokeilujeni jälkeen olen edelleen varovaisen innostunut nyhtökaurasta. Valmis, kypsä raaka-aine on helppo lisätä ruokiin loppuvaiheessa. Kuivahko koostumus tarvitsee kokemukseni mukaan jonkinlaisen kastikkeen seurakseen antamaan mehukkuutta. Myöskään mausteissa ei kannata säästellä.

Reseptikirja houkuttelee kokeilemaan uutta raaka-ainetta monipuolisesti. Se on hyvä inspiraation lähde omiin kokeiluihin. Kirjan kuvat ovat ruokahalua herättäviä ja ohjeet selkeitä. Kirjan ohjeista en voi suositella porotonta käristystä, mutta jossakin vaiheessa aion kokeilla seuraavia: täytetyt tuorepinaattiletut, paahdetut rosmariinijuurekset, yrtti-cashew-uunitomaatit ja pähkinäinen zoodelisalaatti. Luulen, että metsäsienirisotto nyhtökauralla voisi upota miehellekin!

8 kommenttia:

  1. Täytyykin hankkia tämä että saan kokeilla reseptejä. Itse tykkäsin porottomasta käristyksestä, tosin taisin muutella ohjetta jo ensimmäistä kertaa kokeillessani. Paistoin tomaatti/paprikamaustetun nyhtiksen sipulin kanssa ja lisäsin kasvislientä, hyvää tuli. Kyllä ne maustetut nyhtökaurat on sen verran mauttomia etten ole tuota maustamatonta edes kokeillut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin taidan jatkossa keskittyä kokeilemaan noita maustettuja versioita :)

      Poista
  2. Voisin kokeilla, jos sattuisin löytämään. Uteliaisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet tuttavani ovat tuumanneet ihan samaa: kokeilisivat, jos löytäisivät. Harmi, että tätä on vielä ainakin melko hankala saada käsiinsä.

      Poista
  3. Heh, minulle taas "poroton käristys" on yksi suosikeista, mutta lieneekö syy se, etten minäkään koskaan ihan tarkkaan noudata ohjeita ja tuohonkin olen aina laittanut muitakin mausteita sekaan. Aika kuivaahan nyhtökaura on, että itsekin koen, että se kaipaa kyllä aina vähintään sen kastikkeen rinnalleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niin ne mielipiteet eroavat! Jos vielä joskus rohkenen kokeilemaan porotonta käristystä uudemman kerran, niin en kyllä säästele mausteissa :) Hauskaa, että näitä kasvisperäisiä "lihankorvikkeita" on alkanut ilmestyä markkinoille - seuraavaksi testiin pääsee härkis!

      Poista
  4. Vegaanina ihmettelin, miksi täysipainoiseksi proteiininlähteeksi mainostetun tuotteen resepteihin oli ympätty kananmunaa ja maitotuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän ihmetyksesi. Tuumailin, että ehkä tekijät olivat ajatelleet, että reseptit olisivat näin "helpommin lähestyttäviä"...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...