torstai 11. toukokuuta 2017

Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta (2015)

Kansi: Mika Tuominen.
Alkuteos: Historie om et ekteskap.
Suomentaja: Hanna Tarkka (2017).
Kustantaja: Siltala.
Sivumäärä: 200.
Oma arvioni: 3/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Lainasin kirjastosta norjalaisen Geir Gulliksenin romaanin Kertomus eräästä avioliitosta lähinnä Gulliksenin Knausgård-kytkennän vuoksi; Gulliksen on Knausgårdin ystävä ja editori. Emmin kirjan lukemista lähes eräpäivään saakka, koska en oikeastaan ole avioliittoromaanien ystävä ja sellaisesta tässä epäilemättä nimen perusteella on kyse. Päätin kuitenkin kokeilla. Pikainen silmäily syventyi nopeasti tarkemmaksi lukemiseksi, koska kirjan alkuasetelma oli mielenkiintoinen: mies tilittää parisuhteen raunioilla. Lisäksi Gulliksenin kirjoitustyyli miellytti.

Kuinka he olisivat voineet olla ajattelematta, että satunnaisen flirtin oli annettu tuhota molempien entinen elämä? Kukapa ei olisi kuullut miehistä - varsinkin miehistä - tai naisista, jotka rakastuvat päätä pahkaa, tuhoavat sen mitä heillä on ja toteavat sitten, että uusi suhde olikin erehdys, hetkellistä eroottista sokaistumista? Valtaosa rakastumisista ei nimittäin johda pitkäaikaisiin suhteisiin. Olin kolmekymppinen nuori isä, joka oli rakastunut tyttärensä korvakipua hoitaneeseen nuoreen lääkäriin. Timmy oli nuori lääkäri, joka oli rakastunut pienen potilaansa isään.

Jonin ja Timmyn rakkaustarina alkoi näistä asetelmista parikymmentä vuotta sitten. Jonin edellinen liitto tuhoutui, ja uuden alku toi mukanaan syyllisyyden tunteita. Kaiken pyhitti kuitenkin uusi rakkaus ja pariskunnan onni: juuri näin piti käydä, tämä on oikein. Jonin ja Timmyn avioliitto on täynnä rakkautta, avoimuutta ja keskustelua. He ovat toistensa parhaat ystävät, intohimoa riittää, kaikesta puhutaan. Siis aivan kaikesta. Miten on siis mahdollista, että tällainen auvo särkyi ja nyt ollaan tien päässä?

Kertojana toimii Jon, joka perkaa suhteen vaiheet alusta loppuun yrittäen löytää vastausta. Analyyttiselle miehelle perhe on kaikki kaikessa, hän hoitaa kotia ja läheisiään antaumuksella. Perheonni alkaa rakoilla, kun Timmy kohtaa kiinnostusta herättävän miehen, Haraldin, jonka kertoja ristii Hanskaksi. Aluksi Timmyn ja toisen miehen urheilullisissa tapaamisissa ei ole sen enempää, eikä miehen kanssa lenkkeily tai kiipeily ylitä avioparin suhteen sallivuuden rajoja. Kaikestahan puhutaan, kaikki on avointa, ja Jon jopa kehottaa Timmya tapaamaan miestä. Ei ole vaikea arvata, että kuvaan tulevat mustasukkaisuus, salailu ja epäilyt, ja unelmien liitto on kriisissä.

Jon analysoi vaimonsa eleet, ilmeet ja ajatuksetkin puhki, eikä lukija saa tietää tarinasta kuin tämän toisen puolen. Vaikka Gulliksenin pohdiskeleva ja vähäeleinen kirjoitustyyli enimmäkseen miellytti minua, yksipuolinen näkökulma ja seksikohtauksilla alleviivattu maskuliinisuus saivat minut ajoittain tuskastumaan. Jon sai minut ärtymään myös siksi, että hän melkein työntää Timmyä toisen miehen syliin tapaamiskehotuksillaan. Mitä hän kuvittelee tällä saavuttavansa?

Sain kirjan luettuani tietää, että kirja perustuu kirjailijan omaan elämään. Kirjailija Gulliksen on siis sama Geir, joka esiintyy Knausgårdin Taisteluni-kirjoissa. En voi ajattelematta, kuinka laimeaa on, että maailmanmaineeseen nousseen Knausgårdin ystävä ja editori kopioi menestyneen kirjailijaystävänsä konseptin ja leväyttää oman avioliittonsa kaiken kansan luettavaksi. Oikeasti?

Tästä kirjasta on ymmärrettävästi seurannut Norjassa samanlaista keskustelua kirjailijan oikeudesta käyttää omaa elämäänsä ja läheisiään taiteensa materiaalina kuin mitä on käyty Knausgårdin Taisteluni-sarjan ympärillä. Gulliksen on tehnyt ex-vaimolleen saman kuin Knausgård Lindalle. Läheiset ovat voimattomia taiteilijan vapauksien edessä, ja tällaisten autofiktiivisten kirjojen julkaiseminen vaikuttaa epäilemättä heidänkin elämäänsä. Ymmärrän tämän, vaikka suuri Knausgård-fani olenkin.

Lue lisää kirjasta muista blogeista: Reader, why did I marry him, Tuijata, Kulttuuri kukoistaa ja Helmi Kekkonen.

2 kommenttia:

  1. Heh joo, mulla kävi toi sama, että vasta kirjan luettuani varmistui, että kyse on autofiktiosta. Epäilin sitä kyllä jo lukiessani, mutta silloin en vielä ollut varma. Päädyin sitten kirjoittamaan tästä toisenkin postauksen, jossa mietin just tuota omasta elämästä kirjoittamisen problematiikkaa ja ex-vaimon mukaan vetämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luin tätä fiktiona ja petyin kuullessani kirjan autofiktiivisyydestä. Tieto latisti lukukokemustani, koska asia alkoi ärsyttää niin paljon. Oma reaktioni hieman hämmentää, koska esim. Knausgårdista pidän hurjasti. Ehkä se on tuo kaverin maineella ratsastaminen, mikä sapettaa. Täytyykin tulla poikkemaan blogissasi :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...