keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Toukokuun kirjat ja kuulumiset




Kesäflunssan uuvuttamana tämän tekstin julkaisu venähti melkein viikon aiotusta. Kirjat ja bloggaukset eivät onneksi katoa mihinkään muutamassa päivässä. Vaikka olemmekin jo tukevasti kesäkuun puolella, niin tässä vielä pieni katsaus toukokuun kirjoihin ja muihin kirjallisiin puuhiini:

Toukokuussa päättyi Ompun blogista peräisin ollut 1918-haaste. Sain luettua lopulta kolme aihepiiriin sopivaa kirjaa. Koostepostauksessani kirjoittelin haasteen ja haastekirjojen nostattamista ajatuksista. Nolostellen tunnustin, että hieman kyllästyin aiheeseen haasteaikana. Sisällissota on ollut niin paljon esillä joka puolella, etten jaksanut lukea läheskään kaikkia niitä kirjoja, jotka olin suunnitellut lukevani haasteeseen. Ompun koostepostauksessa haaste-emäntä kertoi samansuuntaisista tunnelmista, ja niin teki moni muukin haasteen jälkeen. Kolmen kirjan haastesaldoni alkoi tuntua ihan hyvältä suoritukselta.

Toukokuu on jo useamman vuoden ajan tarkoittanut kirjakevään huipennusta Helsinki Lit -festarin muodossa. Festivaalia edeltäneellä viikolla järjestin blogissa ja blogin sometileillä pienimuotoisen lähtölaskennan tapahtumaan. Postasin peräkkäisinä päivinä Taskan, Adébáyòn, Starnonen ja Toivolan uusimmista kirjoita. Tämä oli hauska tapa virittäytyä festariin, täytyy ehdottomasti ottaa uusiksi ensi vuonna!

Lit-keskusteluja on antoisampaa seurata, kun on lukenut edes joitakin käsiteltävistä kirjoista. Tänä vuonna olin valmistautunut paremmin kuin koskaan aiemmin, mutta vielä on monta mielenkiintoista kirjaa lukematta. Ainakin Naja Marie Aidtin Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin täytyy ottaa lukuun, koska Aidtin ja John Freemanin keskustelu oli yksi festivaalin pysähdyttävimmistä. Poikansa kuolemasta kirjoittanut Aidt kertoi lavalla tuosta traagisesta tapahtumasta, ajatuksistaan kuolemasta ja surun työstämisestä. Jo haastattelu sai kyyneleet kihoamaan silmäkulmiin, joten tuskin saan kirjaakaan kuivin silmin luettua.

Moni bloggaaja on kirjoittanut festareista hienoja raportteja, joista voi lukea tarkemmin keskustelujen kulusta. Totean vain, että nautin jälleen kaksi päivää tapahtuman tunnelmasta ja sain festareilta lisävirtaa lukemiseen. Tapahtuman myötä aloin entistä innokkaammin odottaa, että Starnonea suomennetaan lisää. Ja tietenkin myös Leineä!

Elli täytti toukokuussa 8 vuotta. Toivotaan
viiksekkäälle neidille terveitä seniorivuosia!
Toukokuu todella helli auringon ja lämmön ystäviä, ja helteiset kelit houkuttelivat lukemaan ulkona. Minäkin olin onnesta soikeana, kun lukuisia hellepäiviä osui saaressa viettämilleni etätyöviikoille. Viime vuonna samaan aikaan viiletin pihahommissa toppahousuissa ja poltin iltaisin takkaa, nyt varusteet olivat hieman toiset eikä lämmitystä tarvittu. 

Lopuksi vielä katsaus haastetilanteeseen: Kirjoja ulapalta -haasteeseeni sain toukokuussa yhden osuman Tove Janssonin Muumipappa ja meri -kirjalla. Kirja muistutti siitä, että kaikki kirjat eivät vain toimi yhtä hyvin äänikirjoina kuin painettuina ja että lastenkirjoistakin löytyy huikean mielenkiintoista luettavaa juuri Keskiviikkoklassikko-sarjaani.

Toukokuussa luettujen ja blogattujen kirjojen myötä ylitin Helmet-lukuhaasteessani puolivälin. Nyt minulla on kasassa 27 luettua ja blogattua kirjaa, ja siis 23 jäljellä. Haaste luonnollisesti vaikeutuu loppua kohden, joten on hyvä, että aikaa vielä on.

Hieman heikommin sen sijaan on osaltani edennyt Hyllynlämmittäjä-haaste, jonka tusinasta kirjasta vasta yksi on luettu... Täytyy yrittää kesällä kiriä takamatkaa kiinni.

Ja jotta ei haastelukeminen pääsisi loppumaan, niin päätin laajentaa haastekattaustani kesäksi! Lähdin mukaan Kirjankansibingoon, jonka laati tätä kesää varten Oksan hyllyltä -blogin Marika Oksa. Osallistuin tähän hauskaan kesähaasteeseen edellisen kerran kesällä 2015, jolloin sain silloiseen 25 ruudun bingoruudukkoon 16 osumaa ‒ mutta en yhtäkään bingoa! Nyt siis on revanssin aika.




Kesäkuussa blogissa on luvassa pienen tauon jälkeen kuukauden nobelistin kirjan esittely ja seuraava osa Antti Tuurin Pohjanmaa-sarjasta. Vihdoin ja viimein sain luettua ensimmäisen e-kirjani, joten tulossa on myös Kirjakimaran ensimmäinen e-kirjapostaus. Bloomsdaytäkin olisi tarkoitus viettää aiheeseen sopivan bloggauksen merkeissä. Suunnitelmissa on myös katsaus syksyn kiinnostavimpiin kirjoihin, mutta siitä en vielä tee sitovaa lupausta ‒täytyy heinäkuullekin jotakin jättää :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...