torstai 1. huhtikuuta 2021

Kirjoja ulapalta – merellinen lukuhaaste 2021


Pitkä ja pimeä talvi on taittunut kevääseen, ja saaristostakin jäät lähtevät näinä päivinä. Huhtikuun alku tarkoittaa myös sitä, että on aika käynnistää merellinen lukuhaaste Kirjoja ulapalta – jo neljättä kertaa

Haasteella haluan kannustaa lukijoita tarttumaan meriaiheisiin kirjoihin. Mukaan voi tulla lukemalla romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia, sarjakuvateoksia, näytelmiä tai tietokirjoja, joissa meri on keskeisessä roolissa. Määrän voi valita itse: osallistua voi jo yhdellä kirjalla, eikä ylärajaa ole. 

Lukuvinkkejä löydät tämän postauksen lopusta. Listalla on kaikki aiempien vuosien osallistujien haasteeseen lukemat kirjat ja joukko muita merikirjoja. Lukuvinkeistä ei todella ole pulaa, sillä vuosien mittaan listalle on kertynyt reilusti yli sata teosta. Jatkuvasti myös ilmestyy uusia meriaiheisia kirjoja.

Aiempien vuosien tapaan haasteaika kestää keväästä syksyyn ja mukailee veneily- ja mökkeilykautta. Haaste alkaa tänään 1.4. ja päättyy 31.10.2021. Tässä postauksessa olevaa haastelogoa saa käyttää vapaasti.

Haasteen päätyttyä arvon yllätyspalkinnon kaikkien osallistujien kesken seuraavasti: yhdestä luetusta ja blogatusta tai muuten sometetusta kirjasta saa yhden arvan, kahdesta kaksi ja niin edelleen. Jo yhdellä kirjalla pääsee siis mukaan arvontaan.

Tässä tarkemmat osallistumisohjeet:
  1. Ilmoittaudu. Tee se tämän tekstin kommenttilaatikossa. Ilmoittautumiselle ei ole takarajaa. 
  2. Lue ja kerro lukemastasi muille. Lue sinulle sopiva määrä haasteeseen soveltuvia kirjoja ja kirjoita niistä blogiisi 31.10.2021 mennessä. Voit käyttää postauksissasi haasteen kuvaa ja somessa tunnistetta #kirjojaulapalta. Jos sinulla ei ole omaa blogia, voit korvata bloggaamisen somepäivityksellä eli kirjoittamalla kirjasta ja lukukokemuksestasi haluamallasi tavalla Instagramissa, Twitterissä tai Facebookissa haasteen tunnistetta #kirjojaulapalta käyttäen 31.10.2021 mennessä.
  3. Kuittaa osallistumisesi minulle. Julkaisen haasteen koontipostauksen 31.10.2021 täällä blogissa. Sinulla on 3.11. saakka aikaa kuitata suorituksesi tuon tekstin kommenttilaatikossa. Ilmoita, kuinka monta kirjaa olet haasteeseen lukenut, jotta tiedän, ketkä ovat saaneet haasteen valmiiksi (ja arpalippujen määrän). Bloggaajat voivat halutessaan tehdä koostepostauksen haastekirjoista ja ilmoittaa linkin.

Torstaina 4.11. julkaisen yhteenvedon haasteesta ja arvonnan voittajan täällä Nannan kirjakimarassa. 

Tervetuloa mukaan – tutustutaan yhdessä merikirjoihin!


Meriaiheisia kirjoja



Dekkareita ja kauhua


Ann Cleeves: Mykkä vesi
Clive Cussler: Merenpinta nousee
Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri
Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla
Elly Griffiths: Risteyskohdat
Otto Hyyrynen: Murtumispiste
Arnaldur Indriðason: Petsamo
M. J. McGrath: Jään muisti
Ann Rosman: Majakkamestarin tytär
Ann Rosman: Sukellus Syvyyksiin
Mats Strandberg: Risteily
Pauliina Susi: Seireeni
Lone Theils: Kohtalokas merimatka


Romaaneja, novellikokoelmia


Johan Bargum: Syyspurjehdus
Anni Blomqvist: Myrskyluodon Maija (sis. 5 kirjaa)
John Boyne: Kapina laivalla
Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
Johanna Holmström: Sielujen saari
Khaled Hosseini: Meren rukous
Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin
Olli Jalonen: Merenpeitto
Olli Jalonen: Taivaanpallo
Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia
Ben Kalland: Vien sinut kotiin
Milla Keränen: Kapteeni
Volter Kilpi: Alastalon salissa
Tapio Koivukari: Luodetuulen maa (Saaristolaistrilogia #1)
Tapio Koivukari: Missä aallot murtuvat (Saaristolaistrilogia #2)
Tapio Koivukari: Sumun lokikirja (Saaristolaistrilogia #3)
Jenna Kostet: Linnunluisia
Marianna Kurtto: Tristania
Leena Lander: Tummien perhosten koti
Nam Le: Merimatka
Ursula Le Guin: Maameren tarinat 1–3
Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus
Ulla-Lena Lundberg: Jää
Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna
Ulla-Lena Lundberg: Kökarin Anna
Ulla-Lena Lundberg: Leo
Ulla-Lena Lundberg: Mitä sydän halajaa
Ulla-Lena Lundberg: Suureen maailmaan
Maja Lunde: Sininen
Henning Mankell: Syvyys
Yann Martel: Piin elämä
Pirjo Mellanen: Hemskäriin, verkot on laskettava
Herman Melville: Billy Budd
Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
Kassandra Montag: Tulvan jälkeen
Helen Moster: Hylky
Stefan Moster: Nelikätisen soiton mahdottomuus
Iris Murdoch: Meri, meri
Inka Nousiainen: Mustarastas
Delia Owens: Suon villi laulu
Marjo Pajunen: Todellista matematiikkaa
Leena Parkkinen: Galtbystä länteen
Annie Proulx: Laivauutisia
Eira Pättikangas: Meri sininen kuin taivas
Pirkko Saisio: Lokikirja
Sally Salminen: Katrina
Sjón: Argon lastu
Joni Skiftesvik: Perämies Jokelan kotiinpaluu
Nicholas Sparks: Viesti mereltä
Pete Suhonen: Myrskyn ratsastaja. Romaani seikkailja Seppo Murajasta
Pete Suhonen: Poikani ja meri
Lars Sund: Onnellinen pieni saari
Petri Tamminen: Meriromaani
Katja Törmänen: Karhun morsian
Ina Westman: Henkien saari
Jarkko Volanen: Hiekankantajat
Eeva Vuorenpää: Kaksi rantaa
Sari Vuoristo: Säätiedotus merenkulkijoille : novelleja merestä ja rakkaudesta
Janina Örtendahl: Under glittrande yta


Runoja


Jenni Haukio: Sinä kuulet sen soiton
Viljo Kajava: Hyvä on meri
Helena Kallio: Kalarakastaja
Anna-Mari Kaskinen: Meren laulua kuuntelen
Anna-Mari Kaskinen: Runomeri: runoja suuresta merestä ja maailman rannoilta
Jaan Kaplinski: Sama meri kaikissa meissä
Hannu Mäkelä: Musta on meri
Pablo Neruda: Maremoto
Amos Oz: Meri on sama
Kirsti Simonsuuri: Meri, ei mikään maa
Göran Sonnevi: Valtameri
Elina Vaara: Lokikirja: laivan ja meren poljennoin


Sarjakuvia


Jean-Michel Charlier & Viktor Hubinon: Punaparta: Kapteeni vailla nimeä
Hergé: Rakham Punaisen aarre
Hergé: Seikkailu punaisella merellä
Hergé: Yksisarvisen salaisuus
Hugo Pratt: Corto Maltese: Suolaisen meren balladi
Janne Toriseva: Valas

Tietokirjoja


Daniel Besace: Valtameri
Eskil Engdal & Kjetil Sæter: Salakalastajien jäljillä
Pamela Eriksson & Ulla-Lena Lundberg: Herttuatar ja kapteenin vaimo: purjealuksen tarina
Monika Fagerholm: Meri: neljä lyyristä esseetä
Thor Heyerdahl: Kon-Tiki: lautalla yli Tyynenmeren
Tove Jansson: Haru, eräs saari
Liisa Kallio: Liisan meri: purjevene kesäasuntona
Merete Mazzarella: Varovainen matkailija
Göran Schildt: Daphnen lokikirja: läntisellä Välimerellä 1949
Anya Seton: Jumalan oma maa
Morten A. Strøksnes: Merikirja
Patrik Svensson: Ankeriaan testamentti
Taina Tervonen & Anna Autio: Hukkuneet
Kyllikki Villa: Myrskyssä: kolmas lokikirja
Kyllikki Villa: Pakomatkalla: toinen lokikirja
Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja
Kyllikki Villa & Saara Villa: Äidin lokikirja
Ingrid & Joachim Wall: Kun sanat loppuvat
Voldemar Veedam & Carl B. Wall: Purjehdus vapauteen


Lastenkirjoja, nuortenkirjoja


Henry Aho: Paluu Uppelukseen
Henry Aho: Tutkimattomilla vesillä
Christopher Beck: Meripartiolaisia
Enid Blyton: Seikkailujen meri
Enid Blyton: Seikkailujen saari
Jenni Erkintalo: Mato ja meri
Karin Erlandsson: Helmenkalastaja
Kat Falls: Vastavirta
Kat Falls: Veden alla
Filippi - Gamboni: Mikki ja hukkunut meri
Lena Frölander-Ulf: Isä, minä ja meri
Satu Heinola: Mirkka ja meri
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Nina LaCour: Välimatkoja
Astrid Lindgren: Saariston lapsetJ. S. Meresmaa: Mifongin perintö
Charlotte Milner: Ihmeellinen meri
Rick Riordan: Salamavaras
Laura Ruohonen: Merimonsterit : kun maailma oli litteä ja meri kuhisi hirviöitä
Annika Thor: Näckrosdammen
Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella
Jules Verne: Kahden vuoden loma-aika

16 kommenttia:

  1. Tulen mukaan. Olenkin juuri aloittelemassa yhtä juuri tähän sopivaa teosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa jälleen mukaan, Aino! Minullakin on jo ensimmäinen haastekirja valittu, tästä se alkaa :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiva, että olet jälleen mukana, MarikaOksa! Antoisia lukuhetkiä merikirjojen parissa!

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Tervetuloa haasteeseen, Maria! Toivottavasti haastematkasi varrelle osuu monia hyviä merikirjoja!

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan, satu! Hauskaa, että tulet mukaan seikkailulle merikirjojen maailmaan!

      Poista
  5. Ihanaa! Mukana ollaan pitkästä aikaa! Meri kutsuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että kuulit jälleen meren kutsun! Onpa kiva nähdä, että mukana on useita konkareita :)

      Poista
  6. Kerran olen tainnut olla mukana, jospa tulisin toisenkin kerran! Myrskyluodon Maijan lukemista olen suunnitellut jo pitkään, jospa haasteen myötä lopulta tarttuisin siihen. Tämä on kiva haaste, olen meri-ihminen ja luen mieluusti siihen liittyviä kirjoja. Plus että on aiheena niin laaja, että kiinnostavaa luettavaa löytyy helposti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa mukaan, Henna! Kiva, että innostuit haasteesta uudemman kerran :)

      Poista
  7. Perämeren rannalla asuvalle sopiva haaste, siis mukana minäkin. Jopa sattuikin, eilen aloin lukemaan Johanna Holmströmin Sielujen saarta ja tänään löysin tämän haasteen 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän on sinulle osuva haaste! Tervetuloa mukaan!

      Poista
  8. Olen vaihteeksi mukana ainakin yhdellä kirjalla, kun sain sopivan suoraan kirjailijalta. Pete Suhonen: Poikani ja meri
    https://kirjaluotsi.fi/pete-suhonen-naiset-kuin-muuttolinnut-poikani-ja-meri/

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...