torstai 4. marraskuuta 2021

Kirjoja ulapalta – yhteenvetoa vuoden 2021 lukuhaasteesta

Kun lokakuu vaihtui marraskuuksi, tuli aika paketoida huhtikuussa käynnistynyt merellinen Kirjoja ulapalta -lukuhaaste. Haasteaika mukaili edellisten vuosien tapaan veneilykautta tai saarikautta, miten kukakin jäättömän ajanjakson mieltää. Joka tapauksessa osallistujilla oli alkukeväästä loppusyksyyn aikaa lukea mereen liittyviä kirjoja ja kertoa niistä haluamallaan tavalla somessa.

Merikirjat houkuttelivat tänä vuonna mukaan seitsemän osallistujaa. Lämmin kiitos Aino, Tuija, Tiina, Maria, Aila-Riitta, Riitta ja Suketus osallistumisesta!

Ihastelin merikirjojen moninaisuutta osallistujien haastelistauksia selaillessani. Meri on inspiroinut kirjailijoita aina, ja haastekirjoihinkin mahtuu lajien kirjoa lastenkirjoista selkokirjoihin ja klassikoista vastikään ilmestyneisiin uutuuksiin. Tämä aihe ei tyhjene, koko ajan ilmestyy kiehtovaa luettavaa!

Omat lukemiseni mukaan laskettuna keräsimme haasteaikana yhteensä 38 meriaiheista lukukokemusta. Tämäkin oli pakko tarkistaa: neljä haastekierrosta on kerryttänyt neljässä vuodessa 128 luettua haastekirjaa.

Tänä vuonna haasteen luetuimmaksi kirjaksi nousi Maisku Myllymäen esikoisromaani Holly, jonka luki seitsemästä osallistujasta peräti viisi. Kun minun lukukertani vielä ynnätään mukaan, niin se sai peräti kuusi osumaa. Suosituksi osoittautui myös Johanna Venhon Syyskirja yhteensä viidellä lukukerralla, ja kolmannelle sijalle ylsi Laura Malmivaaran Vaiti kolmella lukijalla.  

Alta löydät haastekirjojen listan ja linkit kirjoista kirjoitettuihin blogijuttuihin. Kirjalistan jälkeen kerron haastearvonnan voittajan ja suunnittelen jatkoa.



Haasteeseen osallistuneet ja luetut kirjat


Sheferijm-blogin aino (koontipostaukseen tästä linkistä)

MacKay Margaret: Poika delfiinin selässä
Enid Blyton: The Adventurous Four
Johanna Venho: Syyskirja
Emma Puikkonen: Musta peili
Inkeri Markkula: Maa joka ei koskaan sula

Kirja vieköön! -blogin Riitta

Emma Puikkonen: Musta peili
Johanna Venho: Syyskirja
Inkeri Markkula: Maa joka ei koskaan sula
Laura Malmivaara: Vaiti
Satu Rämö: Talo maailman reunalla
Maisku Myllymäki: Holly
Håkan Nesser: Koston jumalatar


Eniten minua kiinnostaa tie -blogin Suketus

Judith Schalansky: Kaukaisten saarten atlas (Instagram)
Jukka Itkonen: Terveiset ulapalta. Runoja vesiltä
Maisku Myllymäki: Holly


Omat haastekirjani

Eva Frantz: Suvisaari
Maisku Myllymäki: Holly
Laura Malmivaara: Vaiti
Johanna Venho: Syyskirja (Instagram)



Haastearvonta


Osallistujat saivat lukemiaan kirjoja vastaavan määrän arpalippuja loppuarvontaan. Arpaonni suosi Kirjamuuri-blogin Aila-Riittaa, jota muistan pienellä yllätyspalkinnolla. Onnea! Laitan sinulle sähköpostia vielä tänään!

Jatkoa seuraa?


Lukulistallani on monia kiehtovia merikirjoja odottamassa vuoroaan, ja ensi kevään ensimmäiset kirjakatalogit lupailevat joukkoa uusia merikirjoja. Kunhan talven pimeys väistyy, alkaa saaristokin taas vetää puoleensa. Miksei siis myös haaste saisi jatkoa? 

Näin marraskuussa tuntuu, että aurinkoisista, huolettomista
ja lukemisen täyteisistä kesäpäivistä meren äärellä olisi ikuisuus.

Jos viides haastekierros tulee, niin haastekäytäntöjä täytyisi varmaankin uudistaa niin, että osallistua voisi pelkästään Instagramissa, siellä kun tuntuu olevan aina vain eläväisempi kirjagrammaajien joukko, jolle blogissa ilmoittautuminen ja raportointi ovat vieraita. Täytyy haudutella suunnitelmia pimeimmän vuodenajan yli. Palaan asiaan taas kevään tullen!

Kiitos vielä kaikille osallistujille ja muuten haastetta seuranneille!

7 kommenttia:

  1. Tämä on tosi kiva haaste. Mukava kun noin moni on osallistunut tähän. Sainkin täältä useita lukuvinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että sait haastekirjoista lukuvinkkejä! Ne ovat haasteen suola ja ilahduttavat lukijoita pitkään :)

      Poista
  2. Ensimmäinen kirjablogihistoriani lukuhaaste ja olipa kiva olla mukana. Ja bonuksena vielä yllätyspalkinto. Lämmin kiitos siitä 💝 Ja minäkin sain täältä monta kiinnostavaa kirjavinkkiä, kiitos niistä 📚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että osallistuit, sinulla olikin onnekas ensimmäinen haaste! 💜

      Poista
  3. Kiitos haasteesta ja koonnista. Instagram tuntuu nykyään todella vilkkaalle haasteineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Instagramin vauhti ja tavat tuntuvat tällaisen hitaampaan bloggaamiseen tottuneen mielestä vieläkin vähän vierailta, mutta yritän oppia sen tavoille ☺️

      Poista
  4. En osallistunut tähän, mutta on kyllä kiinnostava haaste. Oli kiva tulla kurkkaamaan, mitä kaikkea tähän oli luettu. Ehkä minunkin pitäisi joskus uskaltautua osallistumaan johonkin tällaiseen!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...