torstai 12. syyskuuta 2013

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu (2013)

Kustantaja: Gummerus.
Sivumäärä: 281.
Oma arvio: 4½/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.
Kuva: gummerus.fi
Kansi: Tuomo Parikka
On lukutaitokampanjan ensimmäisen kirjapostaukseni aika. Luin Taivaslaulun jo perjantain ja lauantain aikana, mutta olen kärsinyt kirjoitusjumista. Olen lukenut tällä viikolla useita kirjoja ja yritän saada ne tänne blogiin asti tänään ja huomenna, kun kampanja-aikaa on vielä jäljellä.

Osittain kirjoitusjumini johtui siitä, että pohdin, haluanko kirjoittaa kirjasta ollenkaan. Rauhalan esikoista on kehuttu kirjablogeissa jo viikkoja, ellei kuukausia, kun ennakkokappaleita lukeneet bloggaajakollegat ovat sitä hehkuttaneet. Mietin, haluanko liittyä tähän ylistyskuoroon vai pysyttelenkö hiljaa.

Toinen jumin syy löytyy kirjan polttavasta ajankohtaisuudesta. Haluanko työntää lusikkani tähän soppaan? Ainakin toinen iltapäivälehti oli alkuviikosta tarttunut kirjan aiheeseen. Ainoa kalenterini on kuukautiskierto. Lainaus loisti keltaisessa lööpissä, kun kävin illalla kaupassa. Jäin miettimään, mitä tällainen otsikointi ja julkisuus kirjalle tekevät. Hyvä sinänsä, jos kiinnostus kirjaa kohtaan nousee ja yhä useampi tarttuu siihen. Huonompi puoli minusta on se, jos päädytään vain repostelemaan kirjan aihetta sensaatiohakuisesti ja jopa levittelemään väärää tietoa. Kirjahan ei perustu Rauhalan omiin kokemuksiin, vaan on täysin fiktiivinen.

En malttanut kuitenkaan jättää kirjoittamatta, sillä minulle Taivaslaulu oli lähes täydellinen lukukokemus. Ensinnäkin Rauhalan käyttämä rikas ja persoonallinen kieli teki suuren vaikutuksen. Tekstin rytmi ja vivahteikas sanasto muistuttavat minua siitä, miksi rakastan äidinkieltäni. Rauhalan kielen lumo syntyy esimerkiksi luonnonläheisyydestä, toistoista, luottamuksesta yksinkertaisuuden voimaan.
Olen äitimaa. Olen musta multa ja kylvetty siemen. Olen kohoava oras ja keltainen tähkä. Olen elonleikkuu ja viluinen pelto. Olen lumen alla lepäävä routamulta.
Olen omenapuu. Olen tuoksuva kukka ja kuulas hedelmä. Olen pienten lintusten pesäpuu. Olen isojen lintujen laulupuu. Olen taivaalle kurottava huurteinen lehdetön puu.
Sykähdyttävän kielen lisäksi vaikuttavaa kirjassa on aiheen käsittely. Rauhala onnistuu kertomaan minulle vieraasta aiheesta, lestadiolaisuudesta, elämänmakuisesti ja todentuntuisesti.

Taivaslaulu on ennen kaikkea Viljan ja Aleksin rakkaustarina. He ovat vanhoillislestadiolaisia, jotka ovat avioituneet seurusteluvuosien jälkeen. Kaikenlainen ehkäisy on kielletty, joten naimisiinmeno tarkoittaa, että vauvoja alkaa tulla. Vauvankoppa ei ehdi edes pölyyntyä vintillä, niin usein sitä tarvitaan.

Kertojana toimii Vilja, jonka jaksamista lastentulo koettelee.
Olen elämän ja kasvun kuluttama nainen, nuorena vanhentunut. Peilistä näen vieraan kalpean hahmon, jonka sameisiin silmiin on vaikea kohdistaa katsetta ja jonka kirsikkasuuhun on kasvanut riisipiirakkareuna. Keho, jolle on tapahtunut liian paljon liian lyhyessä ajassa, kohmettuu. Sen täytyy vaientaa sisältä kantautuva meteli.
Viljan kertoman kanssa vuorottelevat uskonkappaleita tutkiskelevat blogikirjoitukset ja lasten nukkeleikkien kuvaukset.
Kellot sois, eikä ne olis tyhmät tonttulakinkulkuset vaan ihan oikeat kirkonkellot. Kumahus kaikus kauas, ja koko kylä kiiruhtas mustassa kumarassa jonossa kattomaan valkosta arkkua ja Prinsessa-Lumikkia. Ne pyytäs toisilta lainaan nenäliinoja, mutta kellään ei olis antaa, ku omat olis jo litimärät.
Leikkikatkelmat kuvaavat oivaltavasti  lasten tapaa käsitellä vaikeitakin asioita. Nukkeleikin aiheiksi päätyvät esimerkiksi sairaus, kuolema, uskovaisten erilaisuus. Lasten suuhun pantu puhekieli jäljittelee hienosti lasten mielikuvituksellista leikkien kieltä.

Taivaslaulu on minusta rakenteeltaan, kieleltään, aiheen käsittelyltään ja tunnelmiltaan hätkähdyttävä esikoiskirja. Toivon, että näin mainio teos ei saa sensaatiokirjan leimaa julkisuuspyörityksestä huolimatta. Sen sijaan toivon, että se herättäisi keskustelua tärkeästä aiheesta ja tarjoaisi mieleenpainuvia lukukokemuksia mahdollisimman monille lukijoille.

10 kommenttia:

  1. On tosiaan harmi, jos joillekin syntyy kirjasta täysin väärä kuva ja he jättävät Taivaslaulun lukematta lööppien takia. Todella moni on kuitenkin ostanut/lainannut kirjan ja siitä on paljon arvioita ja lukukokemuksia netissä, joten uskoisin kirjan todellisen luonteen tulevan esiin raflaavien iltisotsikoiden takaa.

    Olen niin samaa mieltä: kieleltään kerronnaltaan jne todella kaunis ja hallittu esikoisromaani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin juttua kirjoittaessani lähinnä niitä, jotka eivät ole löytäneet kirjablogien lukijoiksi. Lööpit taas tavoittavat valtavan määrän ihmisiä. Samoin Hesarin kritiikit: olin melkoisen pettynyt HS:n kritiikkiin Taivaslaulusta. Onneksi luin kirjan ennen Mäkelän kritiikkiä, joka paljasti minusta aivan liikaa.

      Poista
  2. Minä ajattelin vähän huijata ja blogata osasta viikon aikana lukemistani kirjoista vasta lauantaina. Tänään en oikein ehdi blogata enkä paljon lukeakaan, sillä illalla on muuta ja päivällä oli opiskelua. Nopea lukutahti aiheuttaa todellakin bloggausjumia ja kirjoittamani bloggaukset ovat jääneet tavallista lyhyemmiksi, kun olen halunnut saada kirjoista nopeasti blogattua. Nyt on kaksi viikon aikana lukemaani kirjaa tosin bloggaamatta, koska tuntuu, että en mitenkään ehdi tai saa aikaiseksi. :( Niin ja ennen tämä kampanjaviikkoa lukemistani kirjoista on muutama myös bloggaamatta, mutta niiden bloggaamisen jätän ainakin suosiolla siihen, kun kampanja on loppunut. Tosin ainakin minä ymmärsin, että ei kai niistä kaikista kirjoista ole pakko ehtiä tämän aikarajan sisällä blogata. Aion huomenna ilmoittaa, kuinka paljon ehdin lukea ja maksaa sen mukaan, vaikka en kaikista kirjoista olisikaan ehtinyt vielä bloggausta tekemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu tunne, että kun jotakin pitäisi tehdä jossakin ajassa, niin se tuntuu kovin hankalalta. En ehtinyt kampanjan raameissa kuin kolmeen postaukseen, vaikka suunnitelmat olivat suureellisemmat.

      Poista
  3. Minä tilasin tämän kirjan itselleni. Harvoin ostan kirjoja mutta nyt ostin yhden lähes varman ja tämän. Vähän jännittää tykkäänkö edes mutta lienee niitä elämän pieniä jännityksiä! Ja iloja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että petyt :) Antoisia lukuhetkiä!

      Poista
  4. Ollaan luettu tämä aika yhtä aikaa, mutta löysin blogiisi vasta nyt.

    Minullekin tuli samanlainen olo, että melkein teki mieli jättää kirjoittamatta, harmistuin niin noista iltapäivälehtien lööpeistä. Kun kirjan parasta antia oli mielestäni juuri se kiihkottomuus, jolla aihetta käsiteltiin, ja sitten nämä repii otsikot ihan toiseen suuntaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika hyvin osui ajoitus yksiin :) Olen viime viikkoina ehtinyt lukea muiden blogeja harmillisen vähän ja kommentteihin vastaaminen laahaa perässä... Mutta nyt tulen vilkaisemaan, mitä olet kirjoittanut tästä!

      Poista
  5. Monet ovat tästä paljon pitäneet! Minä en voinut ylistävään kuoroon yhtyä, sillä koin kirjan ehkä hieman eri tavoin, mutta ihan hyvä kirja kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta on tärkeää, että myös vähemmän hyvistä lukukokemuksista kirjoitetaan ja keskustellaan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...