tiistai 11. lokakuuta 2016

Pirkko Saisio: Mies, ja hänen asiansa (2016)

Kustantaja: Siltala.
Sivumäärä: 403.
Oma arvio: 4/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Kansi:

Tarinan mies on keski-ikäinen asianajaja, jolla on taustalla menestyksekäs ura ja rinnalla nuori kaunis vaimo. Miehen elämä nyrjähtää, kun hän kuulee nuoruudenystävänsä Pablon kuolleen. Miehen mieleen nousee muistoja ja ennen kaikkea pelkoja, jotka liittyvät hänen ja Pablon suureen yhteiseen salaisuuteen. Asianajajan ja hänen asiakkaidensa, epäiltyjen rikollisten, välinen kuilu alkaa kaventua. Samalla oma kuolevaisuus alkaa pyöriä mielessä.

Miten rikoskumppanin kuolemaan pitäisi suhtautua? Onko Pablo kertonut nuoruuden traagisesta tapahtumasta jollekulle? Kysymykset ja epäilyt kiihottavat ajatuksia, eikä miehen psyyke enää kestä. Asia valtaa miehen koko elämän niin, että hän joutuu piinaavien ajatustensa vuoksi lopulta sairaalaan.

Kirja seuraa miehen elämää viikon ajan. Tapahtumat etenevät kuin lokikirjan lehdillä päivä päivältä, kellonlyömän tarkkuudella:




Mies tekee viiltäviä huomioita avioliitosta. Vaikka miehen ja hänen vaimonsa avioliitto on ilmeisen onnellinen ja he rakastavat toisiaan, tuo menneisyyden salaisuus suhteeseen painolastia. Mies ei koskaan ole voinut olla täysin rehellinen. Uskoutumisen pohdinta ja salaisuuden taakka toivat mieleeni Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen. Mies on vielä kyennyt selviytymään jaetusta taakasta, mutta Pablon kuolema sysää kaiken hänen harteilleen.

Koska päähenkilön mielenterveys alkaa pettää ja hänen suhteellisuudentajunsa siinä samalla, voi lukijaakin alkaa epäilyttää: Mistä tässä lopulta on kyse? Onko menneisyydessä todella tapahtunut kohtalokas erehdys vai ovatko nämä sittenkin vain häilyväisen päähenkilön harhoja? Haparoin eri tulkintojen välillä, mutta kallistun enemmän todellisen rikoksen kannalle.

Kansikuva on mielestäni erityisen onnistunut. Saisio todella vie lukijan miehen mieleen ja ajatuksiin, katsomaan maailmaa miehen silmin. Silmät ovat sielun peili.

Pirkko Saisio on ollut pitkään luottokirjailijoitani, ja etenkin hänen omaelämäkerrallinen trilogiansa (Pienin yhteinen jaettava, Vastavalo ja Punainen erokirja) on minulle tärkeä, vaikka en sitä vieläkään olen esitellyt täällä blogissa. Saision tekstiin on aina ihanan helppo solahtaa ja nauttia kerronnan vaivattomuudesta.

4 kommenttia:

  1. Miksiköhän jostain luettuani ajattelin, ettei tämä kirja kiinnostaisi minua? Hmm... No täytyy varmaan kyllä nyt myöntää, että tämä tulee (toivottavasti) luettua mahd pian. Kiitos postauksestasi! Onnistuit herättämään mielenkiinnon :)
    Tiia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ensikuulemalta kyllä ajatellut tämän olevan minun kirjani. Päätin kuitenkin kokeilla, onneksi. Mainiota, että sain mielenkiintosi heräämään :)

      Poista
  2. Kuulostaa erinomaiselta! Saision teokset ovat aina toimineet, ja niin varmasti tämäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä on taattua Saisio-laatua.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...