sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Kirjoja ulapalta - yhteenvetoa lukuhaasteesta

Huhtikuussa käynnistynyt Kirjoja ulapalta
-lukuhaaste päättyi lokakuun viimeinen päivä. Sain eiliseen määräaikaan mennessä kahdeksan kuittausta haasteeseen osallistumisesta. Omat lukemiseni mukaan laskettuna haasteaikana luettiin yhteensä 46 meriaiheista kirjaa.

Haastekirjat veivät lukijoita monenlaisiin seikkailuihin maailman merillä ja merien rannoilla. Monissa tarinoissa meri oli dramaattisten tapahtumien näyttämö, ja usein sitä kuvattiin jollain tapaa uhkaavaksi. Toisaalta meri tarjosi myös elinkeinon ja innoitti filosofisiin pohdintoihin.

Meri oli inspiroinut niin proosan kirjoittajia, tietokirjailijoita kuin runoilijoitakin. Mukana oli novellikokoelmia, dekkareita ja spekulatiivista fiktiota, ja myös lastenkirjoja ja nuortenkirjoja luettiin. Haasteeseen luettiin tuoreimpia uutuuksia ja klassikoita sekä kaikkea tältä väliltä.

Useimpia haasteosumia sai tänä vuonna suomeksi ilmestynyt Morten A. Strøksnesin teos Merikirja. Eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana. Kirjan luki kolme osallistujaa ja minä. Tove Janssonin Muumipappa ja meri löytyi kahden lukemistosta, samoin Ann Rosmanin sekä Elly Griffithsin teoksia.

Tässä alla tietooni tulleet haasteosallistumiset: tässä onkin kattava merellisten lukuvinkkien lista. Postauksen lopussa on vielä tietoa haastearvonnan voittajasta ja mahdollisesta jatkosta haasteelle.


Haasteeseen osallistuneet ja luetut kirjat


MarikaOksa

  • Nam Le: Merimatka
  • Lena Frölander-Ulf: Isä, minä ja meri
  • Filippi - Gamboni: Mikki ja hukkunut meri
  • J. S. Meresmaa: Mifongin perintö
  • Jules Verne: Kahden vuoden loma-aika
  • Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla
  • Rick Riordan: Salamavaras


Maria Kuutti (Twitter & Instagram)

  • Volter Kilpi: Alastalon salissa
  • Tove Jansson:  Muumipappa ja meri


  • Karin Erlandsson: Helmenkalastaja
  • Khaled Hosseini: Meren rukous
  • Nina LaCour: Välimatkoja
  • Morten A. Strøksnes: Merikirja. Eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana
  • Bianca Turetsky: Muotimatkaaja Titanicin kannella
  • Katja Törmänen: Karhun morsian

  • Marianna Kurtto: Tristania
  • Voldemar Veedam & Carl B. Wall: Purjehdus vapauteen
  • Morten A. Strøksnes: Merikirja. Eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana
  • Ann Rosman: Sukellus syvyyksiin
  • Pete Suhonen: Myrskyn ratsastaja. Romaani seikkailja Seppo Murajasta


Paula, Kirjan pauloissa

  • Elly Griffiths: Risteyskohdat
  • M. J. McGrath: Jään muisti
  • Ann Rosman: Majakkamestarin tytär 
  • Lone Theils: Kohtalokas merimatka 
  • Marjo Pajunen: Todellista matematiikkaa 
  • Petri Tamminen: Meriromaani
  • Eeva Vuorenpää: Kaksi rantaa
  • Pablo Neruda: Maremoto

Paula, Kirjanmerkkinä lentolippu

  • Pauliina Susiluoto: Seireeni
  • Johanna Holmström: Sielujen saari
  • Mats Strandberg: Risteily
  • Astrid Lindgren: Saariston lapset
  • Kätlin Kaldmaa: Islannissa ei ole perhosia
  • Ben Kalland: Vien sinut kotiin


  • Leena Lander: Tummien perhosten koti
  • Annika Thor: Näckrosdammen


  • Ina Westman: Henkien saari
  • Leena Parkkinen: Galtbystä länteen
  • Annie Proulx: Laivauutisia
  • Jarkko Volanen: Hiekankantajat
  • Sally Salminen: Katrina
  • Olli Jalonen: Taivaanpallo
  • Morten A. Strøksnes: Merikirja, eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana


Omat haastekirjani
  • Morten A. Strøksnes: Merikirja, eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana
  • Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
  • Tove Jansson: Muumipappa ja meri

Haastearvonta


Jokainen osallistuja sai lukemiaan kirjoja vastaavan määrän arpalippuja haasteen loppuarvontaan, jossa arvoin pienen kirja-aiheisen yllätyspalkinnon. Arpaonni suosi tällä kertaa Suketusta ‒ onneksi olkoon! Laitan sinulle sähköpostia vielä tänään.


Jatkoa haasteelle?


En saanut luettua läheskään kaikkia kiinnostukseni herättäneitä kirjoja, vaan oma haasteaktiivisuuteni jäi aavistuksen laimeaksi. Niinpä haasteesta jäi paljon hampaankoloon, ja aloin jo varovaisesti suunnitella haasteelle jatkoa.

Meri liittyy elämässäni tiiviisti saaristoon ja mökkeilyyn, joten mahdollista jatkohaastetta on luvassa aikaisintaan ensi keväänä. Laitoimme mökin tänään talviteloille, ja mökin hyllyyn jäivät odottelemaan Myrskyluodon Maija ja Alastalon salissa sekä monet muut meriaiheiset kirjat, joita on tullut mökin hyllyyn hankittua. Niiden äärelle palaan taas ensi keväänä jäiden lähdön jälkeen.

Kaput jäivät vahtimaan merikirjojani saareen.

Lämmin kiitos vielä kaikille osallistujille! Haasteen suunnittelu ja emännöinti oli innostavaa puuhaa, ja kaiken työn palkitsi tietenkin se, että niin moni aktiivinen lukija osallistui haasteeseen. Haasteen myötä tietoisuuteni meriaiheisesta kirjallisuudesta kasvoi huimasti ‒ ja uumoilen näin käyneen monelle muullekin!

4 kommenttia:

  1. Ääni jatkohaasteelle! Myrskyluodon Maija kiinnostaa, ja täältä bongasin että eipäs olekaan tullut luettua Verneä pitkään aikaan. Saariston lapsiakin olen miettinyt... No niin, tässähän on jo kohta lukulista valmiina :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että jatkohaaste kiinnostaa :) Se saattaa hyvinkin toteutua ensi vuonna, koska minullakin on hurja määrä kiinnostavia merikirjoja lukulistalla ja haasteen osallistumisaktiivisuus yllätti positiivisesti. Nyt blogi tulee olemaan vähän heikolla hoidolla lähikuukaudet työkiireiden vuoksi, mutta keväällä saattaisi hyvinkin olla intoa ja aikaa tähän taas.

      Poista
  2. Kiitos haasteesta ja jee arpaonni! Jatkohaastetta en panisi lainkaan pahakseni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, onnea vielä voitosta! Jatkohaaste menee vakavaan harkintaan :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...