tiistai 22. toukokuuta 2018

Ilmar Taska: Pobeda 1946

Kansi: Martti Ruokonen.
Kirjaston kirja vain kuvitusapuna;
kuuntelin teoksen ostettuna äänikirjana.
WSOY 2018. 8 t 47 min.
Alkuteos: Pobeda 1946 (2016).
Suom. Jouko Vanhanen.
Lukija: Jukka Pitkänen.
Oma arvioni: 4/5.
Mistä minulle: ostin uutena.

Pojat ja autot. Siinä on yhdistelmä, johon usein liittyy jotakin maagista. Monille pikkupojille, ja miksei tytöillekin, moottoroiduissa ajoneuvoissa on niin suurta vetovoimaa, että leikeistä kuuluu jatkuvasti pientä pärinää. Tätä ajoneuvojen lumoa hyödyntää mainiosti virolaisen Ilmar Taskan romaani Pobeda 1946. Romaanissa pikkupojan kiinnostus autoihin on kohtalokasta.

Eletään sodanjälkeisessä Neuvosto-Virossa. Poika näkee ystävällisen oloisen sedän ajamassa kotikadullaan kermanvärisellä Pobeda-autolla. Poika rakastaa autoja ja leikkii usein linja-autonkuljettajaa. Sen vuoksi hän ei malta noudattaa äidin kieltoa olla puhumatta vieraiden kanssa. Setä esittelee autoa pojalle, jonka silmät kiiluvat innostuksesta. Poika tulee lipsauttaneeksi vähän liikaa perheensä asioista, erityisesti isästä. Ei mene kauaa, kun isä viedään pois. Pobeda-setä on hyvä lohduttaja niin pojalle kuin äidillekin, tosin paikalla vähän liiankin sopivasti.

Totuus Pobeda-sedästä valkenee äidille lopulta. Äiti ja poika lähtevät pakoon Johanna-tädin luo, mutta kilpajuoksu koneiston kanssa ei pääty siihen. Se on oikeastaan vasta kaiken alku. Pojan ja äidin vaiheisiin kietoutuu myös Johanna-tädin ja englantilaisen BBC:n uutistenlukijan Alanin rakkaustarina. Jännitteitä luovat toistuvat katoaminen, karkaaminen ja etsiminen.

Taska onnistuu vangitsemaan pelon ja epävarmuuden ilmapiirin kirjan sivuille. Lukija voi tuntea värvättyjen ilmiantajien uhan. Heillä on valtaa muuttaa elämiä. Kuka on kansanvihollinen? Entä kenessä on piirteitä maanpetturuudesta? Rautaesirippu halkoo Eurooppaa ja eristää neuvostomaat. Reikiä esirippuun tekevät radioaaltojen lisäksi lentokentät, joilta matkaan tosin voivat lähteä vain tarkkaan valitut henkilöt.

Taska kertoo elävästi ja koskettavasti yhden perheen tarinan. Kurkkua kuristaa erityisesti pojan kohtalo. Toistuvat hylkäämisen kokemukset raastavat myös lukijaa. Pojan lapsenuskon ja naiiviuden rinnalla väkivaltaisen neuvostokoneiston kylmyys on hyytävää. Tarinassa on vahvasti mukana myös tulevaisuudenusko, ja niin minäkin lukijana (tai siis kuuntelijana) jaksoin pitkään uskoa ja toivoa, että tässä kävisi hyvin.

Pobeda 1946 vaihtui minulla painetusta kirjasta lopulta äänikirjaksi, koska näin saatoin jatkaa tarinan parissa myös puutarhahommissa. Jukka Pitkäsen tasainen ja selkeä ääni mahdollistivat kuuntelemisen työn touhussa. Loppuratkaisun häämöttäessä oli kyllä pakko vain istua ja kuunnella.

Tämä Ilmar Taskan esikoisromaani päätyi lukulistalleni tämän viikon perjantaina alkavan Helsinki Lit -kirjallisuusfestarin ansiosta. Taska keskustelee festareilla perjantaina Sofi Oksasen kanssa. Edellisten vuosien tapaan olen yrittänyt ehtiä lukea mahdollisimman monen tilaisuudessa esiintyvän kirjailijan kirjoja etukäteen, koska näin keskusteluista saa enemmän irti. Festarin lähestyessä lukuvauhtini on kiihtynyt, mutta bloggaustahti puolestaan hiipunut. Otankin nyt pienen loppukirin, jotta saisin useamman festarikirjailijan teoksen tuotua blogiin näin tapahtumaviikolla. Seuraava bloggaus on tulossa heti huomenna!

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan Taskan romaanin kohtaan 8. Balttilaisen kirjailijan kirjoittama kirja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...