maanantai 1. huhtikuuta 2019

Kirjoja ulapalta – merellinen lukuhaaste 2019



Merikirjahaaste Kirjoja ulapalta on täällä taas! Viime vuonna järjestin haasteen ensimmäisen kerran, ja nyt on toivotun uusintakierroksen aika. Luettavaa aiheesta riittää, sillä meri on inspiroinut kirjailijoita kautta aikojen. 

Haasteaika alkaa tänään 1.4. ja päättyy 31.10.2019. Haasteeseen voi osallistua lukemalla kirjoja, joissa meri on keskeisessä roolissa. Kirjat voivat olla romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia, sarjakuvateoksia, näytelmiä tai tietokirjoja. Tässä postauksessa olevia haastekuvia saa käyttää vapaasti.

Viime vuonna kahdeksan osallistujaa kuittasi haasteen suoritetuksi syksyllä. Osallistujat ja minä luimme haasteaikana yhteensä 46 meriaiheista kirjaa. Suosituimmaksi haastekirjaksi nousi Morten A. Strøksnesin teos Merikirja. Eli kuinka pyydystää jättihaita kumiveneestä isolla merellä neljänä vuodenaikana. Mikä kirja mahtaa tänä vuonna kerätä eniten haasteosumia?

Haasteen päätyttyä arvon yllätyspalkinnon kaikkien osallistujien kesken seuraavasti: yhdestä luetusta ja blogatusta tai muuten sometetusta kirjasta saa yhden arvan, kahdesta kaksi ja niin edelleen. Jo siis yhdellä kirjalla pääsee mukaan arvontaan. Viime vuonna arpaonni suosi Suketusta, jolle lähetin kirjakaupan lahjakortin.

Tässä tarkemmat osallistumisohjeet:
  1. Ilmoita osallistumisestasi tämän tekstin kommenttilaatikossa. Ilmoittautumiselle ei ole takarajaa.
  2. Lue sinulle sopiva määrä haasteeseen soveltuvia kirjoja ja kirjoita niistä blogiisi 31.10.2019 mennessä. Voit käyttää postauksissasi haasteen kuvaa ja somessa tunnistetta #kirjojaulapalta.
  3. Jos sinulla ei ole omaa blogia, voit osallistua haasteeseen somessa. Silloin korvaat bloggaamisen somepäivityksellä eli kirjoittamalla kirjasta ja lukukokemuksestasi haluamallasi tavalla Instagramissa, Twitterissä tai Facebookissa haasteen tunnistetta #kirjojaulapalta käyttäen 31.10.2019 mennessä.
  4. Julkaisen haasteen koontipostauksen 31.10.2019. Osallistujilla on 3.11. saakka aikaa kuitata haasteen suoritus tuon tekstin kommenttilaatikossa. Ilmoita, kuinka monta kirjaa olet haasteeseen lukenut, jotta tiedän, ketkä ovat saaneet haasteen valmiiksi. Bloggaajat voivat halutessaan tehdä koostepostauksen haastekirjoista ja ilmoittaa linkin.  
  5. Maanantaina 4.11. julkaisen yhteenvedon haasteesta ja arvonnan voittajan.

Tähän alle olen listannut ja ryhmitellyt meriaiheisia lukuvinkkejä. Lista täydentyy sitä mukaa, kun vastaan tulee haasteeseen sopivia kirjoja.

Tervetuloa mukaan tutustumaan kirjoihin ulapalta!


Meriaiheisia kirjoja


Romaaneja, novelleja


Anni Blomqvist: Myrskyluodon Maija (sis. 5 kirjaa)
John Boyne: Kapina laivalla
Susan Fletcher: Tummanhopeinen meri
Elly Griffiths: Jyrkänteen reunalla
Ernest Hemingway: Vanhus ja meri
Olli Jalonen: 14 solmua Greenwichiin
Ben Kalland: Vien sinut kotiin
Volter Kilpi: Alastalon salissa
Tapio Koivukari: Luodetuulen maa (Saaristolaistrilogia #1)
Tapio Koivukari: Missä aallot murtuvat (Saaristolaistrilogia #2)
Tapio Koivukari: Sumun lokikirja (Saaristolaistrilogia #3)
Marianna Kurtto: Tristania
Nam Le: Merimatka
Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus
Ulla-Lena Lundberg: Jää
Ulla-Lena Lundberg: Kuninkaan Anna
Ulla-Lena Lundberg: Kökarin Anna
Ulla-Lena Lundberg: Leo
Ulla-Lena Lundberg: Mitä sydän halajaa
Ulla-Lena Lundberg: Suureen maailmaan
Yann Martel: Piin elämä
McGrath, M. J: Jään muisti
Pirjo Mellanen: Hemskäriin, verkot on laskettava
Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas
Helen Moster: Hylky
Stefan Moster: Nelikätisen soiton mahdottomuus
Iris Murdoch: Meri, meri
Leena Parkkinen: Galtbystä länteen
Annie Proulx: Laivauutisia
Pirkko Saisio: Lokikirja 
Sjón: Argon lastu
Joni Skiftesvik: Perämies Jokelan kotiinpaluu
Pete Suhonen: Poikani ja meri
Lars Sund: Onnellinen pieni saari
Pauliina Susi: Seireeni
Petri Tamminen: Meriromaani
Lone Theils: Kohtalokas merimatka
Jarkko Volanen: Hiekankantajat
Sari Vuoristo: Säätiedotus merenkulkijoille : novelleja merestä ja rakkaudesta
Janina Örtendahl: Under glittrande yta

Lastenkirjoja, nuortenkirjoja


Enid Blyton: Seikkailujen meri
Kat Falls: Vastavirta
Kat Falls: Veden alla
Tove Jansson: Muumipappa ja meri
Astrid Lindgren: Saariston lapset

Runoja


Jenni Haukio: Sinä kuulet sen soiton
Viljo Kajava: Hyvä on meri
Helena Kallio: Kalarakastaja
Anna-Mari Kaskinen: Meren laulua kuuntelen
Anna-Mari Kaskinen: Runomeri: runoja suuresta merestä ja maailman rannoilta
Jaan Kaplinski: Sama meri kaikissa meissä
Hannu Mäkelä: Musta on meri
Pablo Neruda: Maremoto
Amos Oz: Meri on sama
Kirsti Simonsuuri: Meri, ei mikään maa
Göran Sonnevi: Valtameri
Elina Vaara: Lokikirja: laivan ja meren poljennoin

Tietokirjoja


Daniel Besace: Valtameri
Eskil Engdal & Kjetil Sæter: Salakalastajien jäljillä
Pamela Eriksson & Ulla-Lena Lundberg: Herttuatar ja kapteenin vaimo: purjealuksen tarina
Monika Fagerholm: Meri: neljä lyyristä esseetä
Thor Heyerdahl: Kon-Tiki: lautalla yli Tyynenmeren
Tove Jansson: Haru, eräs saari
Liisa Kallio: Liisan meri: purjevene kesäasuntona
Göran Schildt: Daphnen lokikirja: läntisellä Välimerellä 1949
Morten A. Strøksnes: Merikirja
Kyllikki Villa: Vanhan rouvan lokikirja
Kyllikki Villa & Saara Villa: Äidin lokikirja



11 kommenttia:

  1. Minäkin olen mukana, tämä oli tosi kiva haaste viime vuonna. :)

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hauskalta haasteelta! Mukana olen :)

    VastaaPoista
  3. Mukavan kuuloinen haaste, voisin liittyä mukaan :)
    yksiviela.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Olen mukana haasteessa, kun tuli juuri blogatuksi kirjasta, jossa merellä on iso rooli. Kyseessä on Elly Griffithsin dekkari Jyrkänteen reunalla, jossa vanhoja luita löytyy meren rannalta ja tynnyreitä merestä, missä rakennuksien pelätään putoavan mereen, ja rikostutkimus vie majakkasaarelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa Paula, tervetuloa! Kuulostaa mielenkiintoiselle dekkarille, täytyy pistää muistiin :) En olekaan lukenut Griffithsia aiemmin.

      Poista
  5. Moikka.
    Tässä linkki omiin merikirjoihini :)
    Kiitos kivasta haasteesta!
    https://yksiviela.blogspot.com/2019/04/merikirjahaaste-kirjoja-ulapalta.html

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...