tiistai 9. heinäkuuta 2019

Kuukauden nobelisti: Orhan Pamuk: Punatukkainen nainen

Kansi: Markko Taina.


Tammi 2019. 322 s.
Suom. Tuula Kojo.
Alkuteos: Kırmızı Saçlı Kadın (2016).
Oma arvioni: 5/5.
Mistä minulle: lainasin kirjastosta.

Keltaisessa kirjahyllyssäni mökillä on monta Orhan Pamukin teosta, mutta aina vain ne ovat jääneet muiden kirjojen jalkoihin. Tuorein hankinta Kummallinen mieleni odottaa vuoroaan tiiliskivimäisen olemuksensa vuoksi, sillä usein luettavaksi tulee valittua hieman maltillisemman paksuisia kirjoja. Pidän kyllä paksuistakin kirjoista, mutta aina lukuvalintoja ei voi järjellä selittää.

Kirjaston uutuushyllystä napattu Punatukkainen nainen on siis ensimmäinen lukemani Pamuk. Ensimmäisellä kesälomaviikollani tahkosin Volter Kilven klassikkoa Alastalon salissa, kunnes kaipasin vähän vaihtelua. Punatukkainen nainen oli osuva valinta, sillä teksti etenee sutjakkaasti, juonessa on sopivasti koukkuja pitämään mielenkiintoa yllä, ja kirja yllättää vielä ihan lopussa. Luin kirjan yhden tuulisen päivän aikana, kun navakka luoteistuuli antoi hyvän tekosyyn pysytellä huvimajan seinien sisällä kirjan kanssa.

Punatukkaisen naisen tarina käynnistyy 1980-luvun Istanbulista. Nuorimies Cem pestautuu äitinsä vastusteluista huolimatta kaivonkaivajan apulaiseksi. Ilman koneita työ on raskasta ja vaarallista, ja työn vastapainoksi Cem ja hänen mestarinsa Mahmut pistäytyvät iltaisin läheisessä kaupungissa. Yhdellä näistä reissuista Cem näkee lumoavan kauniin punatukkaisen naisen, joka on kiertävän teatteriseurueen jäsen. Nainen saa nuorenmiehen pauloihinsa, ja hullaantumisella on kauaskantoiset seuraamukset. Pesti kaivonkaivajan apulaisena ja tapahtumat tasangolla määrittelevät Cemin loppuelämän suunnan.

Helmet-lukuhaasteessa sijoitan kirjan kohtaan 15. Kirjassa käsitellään jotain tabua, sillä vahvoja juonteita tarinassa ovat vihjailut isänmurhaan ja pojanmurhaan. Näihin teemoihin lukija voi virittäytyä jo ensisivuja lukiessaan – kirjan mottoina on lainauksia Nietzschen Tragedian synnystä ja Sofokleen Kuningas Oidipuksesta sekä Firdawsin Kuninkaiden kirjasta. Näihin sekä moniin muihin aihetta koskettaviin teoksiin myös kirjan päähenkilö Cem kehittää aikuistuessaan pakkomielteen. 

Vaiheikas tarina tarjosi minulle lukuhaluja ruokkivan lukukokemuksen. Viehätyin tekstin rytmistä ja siitä, miten vaivattomasti Pamuk tarinaansa kuljettaa. Eikä aihevalinnoissakaan ole valittamista: miten antoisaa olikaan lukea vanhanaikaisesta kaivon rakentamisesta! Nykyisin kaivaminen sujuu koneilla eikä siihen liity samankaltaisia vaaroja kuin ennen. Kymmenien metrien syvyydessä kaivaja saattoi kuolla kaivannon romahdukseen, myrkkykaasuihin tai maan pinnalta pudonneeseen työkaluun. On todella vaatinut kylmäpäisyyttä työskennellä pölyisessä kuilussa toisten armoilla. Pidin myös siitä, miten Pamuk yhdistelee muinaisten kirjoitusten myyttisiä tarinoita Cemin kasvukertomukseen.

Punatukkainen nainen on hyvä muistutus siitä, että nobelistien vaikeaselkoisuus on rikottavissa oleva myytti. Tämän rohkaisemana uskallan tarttua niihin vähän paksumpiinkin Pamukin kirjoihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...